mundic.net

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas palata blogin ääreen. Kevään kiireiden myötä kirjoittaminen jäi. Ja kun taukoa tuli, niin rytmi hävisi. Yritän taas päästä takaisin rytmiin – edes epätasaiseen.

Aika paljon on tapahtunut. Vanhasen ja Kepun vaalirahakriisi alkoi jo pänniä niin, että en sitä edes viitsi kommentoida. Koko vaalirahoitus on ollut yhtä surkuhupaisaa räpistelyä. En jaksa edes kommentoida sitä.

Vaan eipä vakuuta puolustusminiteriön, -ministerin tai ylipäällikönkään toiminta. Täytyy vain ihmitellä miten Halonen, Vanhanen, Stubb ja Katainen ovat voineet olla autuaan tietämättömiä siitä koska Afganistanissa olevat joukot kotiutetaan! Luulisi, että asia on sen verta tärkeä, että siitä keskustellaan – tai edes ilmoitetaan muutenkin kuin virkapostina. Tai ehkä presidentille ei ole tapana ilmoittaa mitään muuten kuin kirjeellä.

Täytyy yhtyä Janne Virkkusen kommenttiin: Onneksi ei olla sodassa. Ei tämä nyt mikään Tuomiojan maalailema sotilasvallankaappaus ole, mutta kyllä Jyri Häkämies on onnistunut aikamoisen sopan keittämään. Virkkunen saattaa hyvinkin olla oikeassa, että Häkämiehellä ja Halosella on sukset pahastikin ristissä. Pakko todeta, että Häkämies ei ole tällä ministerikaudellaan minua vakuuttanut. Aika paljon joutunut selittelemään tekemisiään…

Laitetaan nyt tähän oikein kysely:

 Loading ...

Annamari Sipilä kirjoitti Helsingin Sanomissa kolumnin tunnustuksista joita suomalaiset päättäjät ovat saaneet – ja mitä media heistä uutisoi. Kolumnissa mainitaan myös joulukuun alussa La Tribune -talouslehden EU-maiden johtajien rankkauksesta, jossa Vanhanen päätyi viidenneksi – tai pääsi miten sen nyt ottaa. Sipilällä (jonka kolumneja on muuten mukava lukea) on toinenkin kolumni liittyen Vanhaseen, mutta enemmänkin johtajuuteen ja heikkouksien ja vahvuuksien piilottamiseen:

“Moni on ihmetellyt, miksi pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on nauttinut kansansuosiota näinkin pitkään. Yksi syy on varmasti se, että Vanhanen osaa pitää niin vahvuutensa (kuka tietää?) kuin heikkoutensakin (kuka tietää?) piilossa. Olivatpa politiikan tai yksityiselämän myrskyt millaisia tahansa, pääministeri antaa vaikutelman, että mikään ei liikuta lordien rauhaa.”

Vanhasen La Tribunen ja Kataisen Financial Times saama tunnustus toki lämmittää. Mutta vähän kuin urheilussa vanhoilla voitoilla ei pärjätä. Vanhanen on toiminut pääministerinä yltäkylläisyyden aikana ja varmaan hyvä johtamaan virkamiesmäisesti hallitustaan. Hän ilmeisesti antaa tarkoituksella ministereilleen tilaa liikkua omalla tontillaan, mutta mitään intohimoisia tavoitteita hän ei aseta – konsensuspääministeri. Ei kepun alamäkeä voi pelkästään Vanhasen syyksi laittaa, kyllä koko keskustan ministerijoukko on aika saamaton – tai ainakin näkymätön. Sellaista innostusta ja draivia ei ole kuin kokoomuslaisilla.

Vähän samat perustelut pätevät Kataiseen, tähän asti on ollut helppoa ja osa meriiteistä on Heinäluoman ajalta – jota en kyllä rankkaisi mitenkään hyväksi valtionvarainministeriksi, ellei avustajien kuuntelua käytetä asteikkona. Todelliset näytönpaikat ovat hänelläkin vasta edessä.

Onko Vanhanen-Katainen parivaljakko paras ryhmä viemään Suomen yli talouskriisin? Yksi Suomen vahvuuksia on aina ollut kyky toimia yhdessä vaikeina aikoina. Erimielisyyksiä on voitu laittaa sivuun toviksi. Sinällään kai Vanhasen konsensusjohtaminen on hyvä asia. Vähän mietityttää onko Vanhasen hallitus kuitenkin liian passiivinen. Monen asian kehittäminen on kestänyt luvattoman pitkään. Valtion omistajanohjauksessa  ja talouspolitiikassa on kyllä nähty nopeitakin liikkeitä, mutta ne ovatkin Kokoomuksen salkkuja ne.  Onko Vanhasen rauhallinen ja Kokoomuksen räväkämpi toiminta hyvä balanssi?

Rehellisesti sanottuna, en minä nyt kyllä juuri nyt toivo pääministerin vaihtoa. Mutta kovin on kiikkerä keskustan puheenjohtajan jakkara. Tässä taloustilanteessa haluan, että pääministerinä ei ole aloittelija. Eihän se auta jos tekee vääriä päätöksiä, mutta mistä sitä tietää olisiko uusi pääministeri sen viksumpi. Sen sijaan veikkaan, että Timo Kalli joutuu syrjään helmikuussa kun eduskuntaryhmän johtajan paikka on taas jaossa. Suotta Kalli perää vain Vanhaselta profiilin nostoa samaa voi vaatia koko keskustan ministerilaumalta.

Vähän tuntuu, että Keskusta on sellaisessa syöksykierteessä, että siitä voi olla vaikea oikaista. Alkaa tuntua vähän Vasemmistoliitolta, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että olen lukenut Suvi-Anne Siimeksen kirjaa tässä viime aikoina.  Siitä ja Keskusta nykytilasta toiste.

Timo Soini tuohtui Keskustan Verkkoapilassa pohtimaan ehdokkuutta eurovaaleissa:

“- En vielä tiedä, voinko laskea moraalitasoni yhtä alas kuin EU.

the back-up plan ipod

- Tulisi kyllä vaaleihin uutta kipinää. Voitaisiin mitata kansan todellinen suhtautuminen EU:hun ja Lissabonin sopimukseen. Ne, jotka eivät hyväksy Lissabonin sopimusta, voisivat äänestää perussuomalaisia, Soini kaavailee”

Soinia pännii se, että “väärin äänestänyttä” Irlantia laitetaan EU:ssa ruotuun ja äänestämään uudelleen. Sinällään ymmärrän Soinia. Mutta toiselta kannalta ajatellen Irlanti saa nyt tärkeiksi kokemiaan muutoksia läpi tämän sopimuksen viilauksen myötä. Nyt Irlanti voi taas ottaa kantaa kelpaako tämä sopimus heille.  Samalla tavoinhan toimii moni muukin neuvottelu, verrataan nyt vaikka tuttuja TUPO-neuvotteluita.  Neuvottelijat tuovat esityksen päätettäväksi ja esim. liittovaltuustolle. Jos sopimus ei kelpaa, niin neuvoteluja jatketaan – ehkä. Ei tässä sen kummemmasta asiasta ole.

Timo Soini on minusta ollut suoraselkäinen mies ja todennut aina, että jos on ehdolla johonkin pitää myös olla valmis ottamaan paikka vastaan. Soini on kritisoinut Paavo Väyrysen venkoilua ja vedätystä siinä toimiiko hän europarlamentissa vai eduskunnassa.  Ymmärrän Timo Soinin kovan halun mitata  Perussuomalaisten todellinen kannatus ja Suomen EU-vastaisuus eurovaaleissa.  Perussuomalaisilta kun puuttuu näyttävä ja uskottava eurovaaliehdokas.

Minä toivon, että Soinin puheet Verkkoapilassa olivat vain leikkiä ja hänen irlantilaisia kohtaan tunteman sympatian aiheuttamaa suuttumusta. Mutta jos Soini todella aikoo ehdokkaaksi, toivon kyllä että Soini myös lähtee Euroopan parlamenttiin, jos hänet sinne valitaan.  Saisit hävetä, jos Soini aiot  ehdolle vain kerätäksesi ääniä Perussuomalaisille.

Suomen valtionjohdon fraasi Venäjän ja Georgian yhteenottoon tuntui olevan valitettava valittelu. Ruotsi, joka on ottanut kärkkään kommentoinnin linjan kaikkeen, taisi tehdä ylilyönnin verratessaan Venäjän toimia Natsi-Saksan touhuihin. Mutta kyllä tässä oli taas hieman suomettumisen tuntua, kun Suomessa sanotaan, että tämä on valitettavaa, mutta ei Venäjän agressiivinen politiikka aiheuta täällä miettimisen aihetta oman turvallisuuspolitiikkamme suhteen.  Eipä tietenkään.

Valittelu alkoi tuntua jo siltä, että joko mielipidettä ei oltu muodostettu tai sitten koettiin paremmaksi pitää kieli keskellä suuta. Olisihan se tietysti kiva, että valtionjohdolla olisi mielipide ja roheutta myös sanoa se…

Tämä jatkuva lautas- ja tuolileikki alkaa jo ottaa pannuun. Kai tässä mediakin liioittelee ongelmaa, voihan se aidosti olla, että tämä ei valtioneuvostolle ole ongelma (jota kyllä epäilen), mutta onhan tämä naurettavaa, että ennen jokaikistä EU-huippukokousta täällä mietitään kenelle lautaset katetaan. Pelleilyä. Erkki Tuomioja puhui aamun Helsingin Sanomissa vielä aika säyseällä tavalla ja oman puolueen presidentin asemaa puolustellen, mutta Pertti Salolainen taisi olla oikeassa kun totesi, että seuraavassa perustuslakiuudistuksessa tämä pelleily lopetetaan.

Vaikka henkilökemian puolesta tuolien vaihtaminen ei olisi ongelma, mutta kai sitä voi sanoa, että perustuslaki ei ole kunnossa, jos Suomen edustustustosta käydään aina tiedotusvälineväittelyä ja asiaa arvuutellaan. Sama pätee presidentin nimitysoikeuteen. Halosella saattoi tässä olla oikeasti oikeat perustelut pitää päänsä, mutta jo hakijoiden mielenrauhan vuoksi minusta tälläinen hakijarumba ja pallottelu ei ole oikea tapa valita ihmistä mihinkään tehtävään. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että selkeyden vuoksi presidentin nimitysoikeuksia ja edustamista EU:ssa on selkeytettävä.

On ollut aika masentavaa seurata Venäjän duuman vaaleja. Pidemmän aikaa minua on ottanut pannuun Putinin hallinnon tapa rajoittaa opposition toimia. Nyt sitten vaalit on takana ja Putin sai vahvan luottamuslauseen – ihmekös tuo, kun 70% medianäkyvyydestä annetaan Yhtenäiselle Venäjälle ja mielenosoittajat pistetään putkaan.

Onneksi Suomen korkein johto otti tiukasti kantaa Venäjän demokratiakehitykseen. Vanhanen piti vaalien tulosta vakuuttavana ja Halonen oli tyytyväinen, että oppositio (kommunistit) on olemassa. Kommunistitkin taitavat monessa olla Putinin takana. Kanervalta taisi tulla hallituksen tiukin kommentti (en muista missä TV-haastattelussa) hän uskalsi todeta, että lain kirjaimen mukaan mentiin, mutta ei ihan lain hengen mukaan. Kimmo Kiljunenkin taisi onnistua ottamaan kantaa – tosin niin monimutkaisesti, ettei ole pelkoa, että sitä kukaan ymmärtäisi.

Siinäpä oli räväkät kommentit, ihan Vladimirin niskavillat nousivat pystyyn. Pakkohan niiden on, kerta Putin joutui oikein puolustautumaan, että kyllä vaalit olivat lainmukaisia. Mutta ei hätää, ei Vladimir suomalaisille ole loukkaantunut, joku EU:n ulkoasiainkomissaari (muistatko vielä nimen? – Benita Ferrero-Waldnerin) on uskaltanut väittää että sananvapautta rajoitettiin. Ja ihmisoikeuskomissarikin valitti, että Kremlissä ei vilpistä välitetä. Joku oli Saksassakin uskaltanut mennä arvostelemaan vaaleja. Ettäs kehtaavat.

Hampaatonta on Suomen päättäjien touhu. Kekkosen linja jatkuu, ollaan kavereita. Paasikivi olisi sentään arvostellut salaa päiväkirjassaan. Tokkopa Vanhanen tai Halonen tekevät sitäkään. Olkoon, että Suomi on hyötynyt Putinin hallinnosta ja Venäjän talouskehityksestä – mitä nyt puutulleja lukuunottamatta. Luulisi sananvapauden ja ihmisoikeuksienkin olevan Suomen etu – pitkällä tähtäimellä nääs.