mundic.net

Vierestä on helppo huudella. Sellainen olo tulee, kun kuuntelee ja lukee Jutta Urpilaisen kommentteja. Kovaa puhetta, vaan ei sanaakaan siitä mitä olisi pitänyt tehdä toisin – ja miten sitten. UPM:n ja StoreEnson toimet ovat kova ja ikävä pala. Oli ikävä lukea miten joku oli muuttanut työn perässä Kemijärveltä, vain tullakseen taas irtisanotuksi.

Olen jo jonkin aikaa voinut seurata sivusta puukaupan tyrehtymistä. Jatkuvasti kuulin kommentteja, että kohta on pakko sulkea lisää tehtaita. Venäjän puuntuonnin tyrehtyminen, ylituotanto ja kustannusten nousu yhdessä taantuman kanssa ovat vaikea pala purtavaksi.

Mitä tahansa hallitus olisikin tehnyt, olisi se ollut vain väistämättömän lykkäystä – näin uskon. Metsäteollisuus saa kyllä osittain syyttää itseään siitä ahdingosta johon on joutunut. Eikä tässä ole vielä kaikki. Metsäjäteistä ongelmallisin M-Real joutunee tekemään vielä kiperiä saneerauksia, mutta sille se lienee myös vaikeinta – yhtymä kun oikeasti on.

Tuo Urpilaisen kommentti vielä kertaalleen arvioinnista tuntuu aika lapselliselta.

“Laaja-alaisia toimia metsäteollisuuden auttamiseksi jo aiemmin vaatinut Urpilainen esittää voimakkaan vetoomuksen sen puolesta, että yrityksissä vielä kertaalleen tehtäisiin huolellinen harkinta siitä, että kannattaako näin suuriin työvoiman supistuksiin mennä.”

watch shadow puppets movie dvd quality

En usko, että yksikään firma mielellään irtisanoo ketään ja varmasti näitä asioita on moneen kertaan jo mietitty ja lopputulos on aina ollut sama. Tuo Urpilaisen vetoomus tuntuu nyt vain epätoivoiselta hyvän asian puolustamiselta.

En tässä ole metsäteollisuutta puolustamassa, eiköhän siellä ole tehty vääriä päätöksiä ja varmasti valtiovaltakin olisi tässä voinut toimia eri tavoin. Mutta minusta Urpilaisen olisi pitänyt myös sanoa mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mitä SDP nyt tekisi tilanteen korjaamiseksi, jos kerta hallitus on toiminut niin huonosti. Muuten SDP tuntuu taas siltä samalta ja tutulta vanhoilliselta puolueelta, joka vain aina valittaa eikä tee mitään uutta.

Nöyräksi veti nuoren miehen, kun luin sunnuntain Hesarista juttua pääministeri Matti Vanhasen unelmasta – puutarhametropolista. Nöyräksi siksi, että eihän kukaan itseään kunnioittava ihminen voi olla samaa mieltä Matti Vahasen kanssa. No, onneksi olin monessa asiassa eri mieltä. Onhan tätä jo ehditty Helsingin sanomain politiikan toimituksen kuntavaaliblogissakin arvioimaan.

Matti Vanhanen on yhdessä asiassa oikeassa. Hän on oikeassa siinä miten ihmiset haluaisivat asua. Tai ehkä hän on vain lukenut tilastoja, mutta näiden halujen ympärille hän on alkanut rakentaa omaa todellisuuttaan. Kaikki johtopäätökset eivät vain ole oikeita…

Asumismallejahan on kaksi, joko kaikki keskitetään Helsingin keskustaan tai lähikuntien aluekeskuksiin ja kaikki lähikuntien asukkaat matkaavat lähiöistä Helsinkiin junilla (Keskitetty malli). Tai ihmiset asuvat kehyskunnissa hajallaan ja käyvät töissä ja kaupassa kodin lähistöllä ja Helsinkiin matkataan bussilla oopperaan (hajakeskitetty malli).

Kuten niin usein, totuus ei löydy ääripäistä vaan keskeltä. (Tämä ei ole Kepun mainos.) Matti Vanhanen on oikeassa siinä että:

• Asutusta kannattaa hajauttaa pienempiin keskuksiin, joissa tarjotaan riittävät palvelut (lähikauppa, parturi, päivähoito, koulu ja joitakin työpaikkojakin)
• Pienempi asuinyhteisö on toimivampi ja turvallisempi. Mielummin minä kasvatan lapseni ympäristössä, jossa tunnen naapurini ja jossa on pienempi yhteisö
• Lähikaupan palvelut riittävät valtaosaan viikon perustarpeista
• Sähköautolla minäkin huristelisin toki mielelläni, jos niitä autoja saisi, ne eivät maksaisi turkasesti ja se sähkökin tuotettaisiin kotimaisesti ja ekologisesti

Mutta… Sitten ne mutat ja muut ongelmat:

• Työnantajani ei taida haluta perustaa Nurmijärvelle toimistoaan. Toki voin tehdä etätyöpäivän silloin tällöin, mutta monen asian vuoksi pitää ja kannattaa mennä työpaikalla tai asiakkaalla käymään. Ehkä ne työpaikat säilyvätkin siellä missä ovat ja minä joudun liikkumaan.
• Ja jos minä joudun liikkumaan, minä en aio päivääni tuhlata ruuhkassa istumassa. Varsinkaan jos pitäisi ehtiä järkevään aikaan kotiin hakemaan lapsia hoidosta, viemään harrastuksiin tai vaikka harrastamaan itse jotain. Eli sen kodin onkin syytä olla lähellä Helsingin keskutaa, tai sinne on päästävä nopeasti ja ajallaan. Eli joko lisää seitsemän kaistaisia moottoriteitä tai niitä junia ja ratoja. Moottoritie taitaa olla se epäekologinen vaihtoehto? Ai niin, tosiaan meillä ei ole sitä autoa.

Siispä herrat Vanhanen ja Soininvaara sovitaanko, että julistan Salomonin tuomioni? – Ei se mitään, julkaisen sen silti.

Pääkaupunkiseudun asumismalli – se oikea ratkaisu

• Raitioliikenteen kehittäminen. Raitioliikenne on nopea, aikataulussa hyvin pysyvä liikkumismalli suurille massoille ja etäisyyksille.  Raitioliikennettä on lisättävä ja uusia ratoja rakennettava kattamaan laajempi pinta-ala pääkaupunkiseudun kunnista. Vähän kuin Soininvaaran mallissa.
• Asemien ympärille kehitetään tiiviimpää asutusta, peruspaveluja.
• Kehän suuntaista liikennettä kehitetään erityisesti linja-autoilla, mutta myös raideliikenteen avulla.  Linja-autot liittävät omakotitaloalueet aluekeskuksiin, kuten Vanhasen mallissa. Liityntäpysäköinti mietitään niin, että ihminen voi asua esimerkiksi rivitalossa ilman autoa.
• Helsingin sisäistä raide ja bussiliikennettä kehitetään.
• Naurettavista kuntarajojen mukaisista seutuhinnoitteluista hankkiudutaan eroon.

Eihän se nyt niin vaikeaa ollut. Ja jos pääministeri Vanhanen lupaa minulle huokean sähköauton, jonka lataamiseen tulevilla sähkön hinnoilla minulla on aidosti varaa, niin minä lupaan sen kyllä ostaa. Vai saanko pystyttää pihalleni aurinko- ja tuulivoimalan jolla lataamme koko rivitalomme autot? Niin, minä en halua omakotitaloa. Minä haluan rivitalon, alle 40minuutin matkan päässä työpaikaltani, jonka lähellä on ruokakauppa, koulu, päivähoito, urheilukenttä ja harrastusmahdollisuuksia. Se olisi kivaa, että jotakuinkin tuntisin naapurini, mutta saan olla rauhassa heiltä jos siltä tuntuu. Niin, ja mielellään saan tehdä matkani julkisilla ilman useaa vaihtoa. Eihän se nyt niin paljon ole vaadittu. Eihän?

Minun unelmani on siis maaseutuidylli kolmen vartin päässä Helsingistä. Siksi meillä on Espoo?

Rakas itäinen naapurimme on ollut monen keskustelun aiheena Georgian tapahtumien myötä. Milloin on pohdittu suunnitteilla olevaa öljyputkea, milloin pohdittu tapahtumien vaikutusta puolustuspolitiikkaamme ja Natoon tai ylipäätään muuten vain yritetty ymmärtää Venäjää ja sen suuntaa. Putinin vallan alla – mikä mitä ilmeisimmin yhä jatkuu – Venäjä on selkeästi osoittanut, että Venäjä on oman onnensa seppä. Venäjä ei alistu länsimaiden demokratiakäsitykseen eikä halua olla länsimaisten yritysten vapaa temmellyskenttä. Venäjällä on sepporätymäinen asenne: Venäjän kanssa pelataan Venäjän ehdoilla. Tai kuten Seppo Räty jotakuinkin sanoi: “Jos niillä (ulkomaalaisilla) on asiaa, opetelkoon suomea.”

Venäjä on valtiona ottanut hallintaansa yhä tiukemmin hallintaansa luonnonvaransa. Samalla opposition toiminta on tehty hankalaksi ja huolehdittu, että valtamedia on suosiollinen Venäjän kansalliselle näkemykselle. Ulkomaalaisia investointeja kyllä otetaan mielellään vastaan, mutta narut pitää kyllä tiukasti käsissään Venäjä. Tämän ovat saanut kokea suomalaisetkin yritykset, mm. Container Finance tonttiselkkauksessaan.

Venäjä sitoo Euroopan otteeseensa energiallaan. Vaikka meillä halutaan uskoa, että taloudellinen integraatio auttaisi Venäjän demokratisoitumista ja toimisi toisen maailman jälkeisen Euroopan hiili- ja teräsunionin tapaan rauhan takeena ja ohjaisi Venäjän kehitystä, niin taitaa tämä jäädä jossakin määrin unelmaksi. Venäjä näyttää pitävän päänsä ja pyrkivän integroimaan Euroopan itseensä.

1. Ensinnäkin, Venäjä näyttää haluvan välttää EU-tason neuvotteluja, jos se voi saavuttaa paremman lopputuloksen suorilla valtioiden välisillä neuvotteluilla. Näin se rikkoo EU:n yhtenäisyyttä ja vähentää EU:n neuvotteluvoimaa.
2. Toiseksi, Venäjä laskee sen varaan, että se energian toimittaja on etulyöntiasemassa. Vaikka EU-maiden rahat sille kelpaavatkin, niin haluaako EU todella katsoa bluffaako Venäjä, jos se uhkaa sulkea kaasuhanat?
3. Kolmanneksi, Venäjä ei näytä pelkäävän käyttää sotilaallista voimaansa. EU pelkää käyttää sitä, vaikka paperilla EU:lla onkin mahtavemmat sotilasvoimat, ei niiden käyttö sovi EU:n toimintamalliin, jos moista päätöstä edes pystyttäisiin tekemään. Siispä EU tyytyy heristelemään sormea Venäjälle. EU ei siis ole sotilasmahti.

…ja minne menet

Venäjällä sanat ovat usein suurempia kuin teot. Siis poliittiseen ilmaisuun kuuluu suuret ja kärkkäät puheet. Ja hieman huvittuneena länsimaissa katsotaan Putinin paidattomia kalastusretkiä ja väitteitä kuvausryhmien pelastamisesta tiikerin kynsistä. Venäjän sisäpoliittinen viestintä vaikuttaa ulkomailla huonolta sketsiohjelmalta. Mutta jos tämä kaikki uppoaa kansaan kuin kuuma veitsi voihin? Jatkuuko tämä poliittinen linja ja mitä kummaa se tarkoittaa sitten meille?

Jossakin keskusteluohjelmassa tai lehdessä taisi joku lausahtaa, että kukin poliittinen sukupolvi joutuu oppimaan Venäjän uudelleen. Moni oli jo tottunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen heikkoon Venäjään, jonka sanalla ei paljon painoarvoa ollut. Venäjä haluaa nyt takaisin suurvallaksi suurvaltojen joukkoon, ja omilla ehdoillaan. Tässä voi meillä, EU:lla ja naapurimailla olla vielä jälleen uuden Venäjän oppimisen paikka. Neuvostoliiton hajoamisen arvet saattavat aueta vielä moneen kertaan lähivuosina.

P.S. Kiitos YLE:n Ykkösaamulle.

Budjettiesityksen myötä on opposition aika aloittaa vastaanpaneminen. Minua on jo pinkki-urpilainen alkanut ottaa päähän, joten oli ihan kiva, että Jutta oli tänään vaihtanut väriä. Vihreitä varmaan sieppasi Urpilaisen kommentti, siitä että hallitus jakaa veroalennukset omilleen. Perinteinen vihreiden äänestäjähän on sukupolvenvaihdosta suunnitteleva metsänomistaja. Onneksi Vihreät ovat myös saaneet osansa mediahuomiosta. Tosin syy tähän on se, että RKP ei Vanhasen ja Kataisen linjaa arvostele, joten eripuraa kannattaa etsiä Vihreistä. Ja kyllähän sitä on vähän löytynyt.

Olen kyllä siinä mielessä Vihreiden ja SDP:n kanssa samoilla linjoilla, että onko tuo kaikille saman suuruinen prosentuaalinen veroale se oikeudenmukainen tapa verottaa. Kyllä minä pienituloisille ja lapsiperheille sitä rahaa mielummin jakaisin.  Vaikka pienituloisille ollaan vähennyksiä lisäämässä, niin ehkä verotusta olisi voinut korjata muullakin tavalla.

Urpilaisen logiikka ruuan arvonlisäveron alennuksen siirtymisestä jo hintoihin tuntuu vähän epäilyttävältä. Onhan se toki mahdollista, mutta eiköhän syynä ole kuitenkin yleinen hintojen nousu, mukaanlukien polttoaineet, palkat, jne. Ihan mukavaa retoriikkaa Urpilaiselta, mutta ei oikein vakuuta. Mitä SDP tarjoaa tilalle?

Minä toivon nyt Vihreille menestystä muutamassa seikassa:

1. Pieni- ja keskituloisille prosentuaalisesti suuremmat veronalennukset
2. Kauppojen aukioloaikoja ja ALV-alennuksia on ihan turha sitoa toisiinsa
3. Etteivät Vihreät myy periaatteitaan vain jotta saavat nostettua luonnonsuojelujärjestöjen tuet takaisin edellisvuoden tasolle
4. Eikä se alkoholiveronkaan nosto kuulosta pahalta, mutta mitäs jos nostaisitte väkeviä viinoja enemmän ja suosisitte viinejä?

Lycka till! Niin tuo kolmoskohta viittaa siihen, että Paavo Arhinmäki epäili Kokoomuksen tarjoavan Vihreille mahdollisuutta pelastaa ympäristömäärärahat ja näyttäytyä omiensa joukossa onnistuneena hallituksen jäsenenä.  Chronbergilla ja Arhinmäellä on molemmilla hyviä huomioita:

1. “Työväenpuolueeksi, Kokoomusta ei voi oikein kutsua, kun se jakaa hyvätuloisille enemmän
2. Kokoomuksen “järkivihreys” on ympäristöjärjestöjen tukien vähentämistä. Enkä ole merkittäviä panostuksia uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseenkään nähnyt.

Toisin kuin SDP, Kokoomus tekee omanlaistaan politiikkaa hallituksessa, mutta lupaa vaaleissa muuta. SDP lupaa omanlaistaan politiikaa vaaleissa, mutta toteuttaa kokoomuslaista. Se taisi olla Rafael Paasio, joka sanoi, että oikeiston ja vasemmiston linja menee jossain demarien keskellä. Näin se taitaa olla.

Minä olisin oikeasti toivonut hallitukselta rohkeutta ja asennetta tukea pienempituloisia ja tehdä vihreämpi budjetti. SDP:ltä olisin odottanut vähän parempia vastaväitteitä. YLEn Ykkösaamussa taidettiin jo kyseenalaistaa SDP:n imagomuutosta, kun kannatus on laskussa. Ehkä tuo on vähän ennenaikaista, mutta kohta saisi SDP ja Urpilainenkin tulla julkisuuteen jollakin uudella levyllä (sen ainaisen EI:n tilalle) ja tarjota oikeita vaihtoehtoja.

Kaupat, tai siis päivittäistavarakaupat, haluavat vapaampia aukioloaikoja. Tämä sopii ministereille Kiviniemi ja Sarkomaa. Työntekijät ja erikoiskaupat eivät ole tästä ihan samaa mieltä. Muiden muassa Kiviniemi perustelee vapauttamista kilpailun lisäämisellä ja sillä että isoja ja pieniä kauppoja on kohdeltava yhdenmukaisesti. Tämän pitäisi varmistaa, että ruuan ALV:n alennukset siirtyvät hintoihin  -siis kilpailun.

Mahtaa maaseudunmiehiä naurattaa. Yhtälailla ne S- ja K-ryhmän kaupat ovat siellä kirkolla toimineet jo iät ja ajat. Ei aukiolojen vapautuminen sitä kilpailua siellä lisää, eikä sitä myyntikään tule mistään lisää. Suurissa kaupungeissa on toisin. Suuret marketit saavat puolivuotta sunnuntaiaukiloa lisää. Tämä toki helpottaa asiakkaiden elämää, kun ostoksia voi tehdä silloin kun parhaiten sopii ja siinä liikkeessä missä mieli tekee. Käytännössä tässä tehdään tulonsiirto pieniltä lähikaupoilta suurille marketeille ja viikon myyntiä jaetaan kuuden päivän sijaan seitsemälle. Varmasti kokonaismyyntikin jonkinverran lisääntyy.

Erikoistavarakaupat eivät tästä ole niin innoissaan. Useammastakin syystä, ensinnäkin sunnuntaiaukiolo ei ole tuonut lisää myyntiä, myynti on vain jakautunut useammalle päivälle. Käytännössä siis kulut ovat lisääntyneet, mutta tulot eivät.

Tuttavani silmälasiliikkeessä kertoi keskikokoisen kaupungin todellisuudesta. Sunnuntaina piti olla auki, kun kauppakeskus niin määräsi, asiakkaita ei ollut juuri ollenkaan. Kauppias joutuu maksamaan työntekijöille sunnuntailisillä palkkaa, mutta ei kata palkkoja sunnuntaimyynillä. Touhussa ei ole mitään mieltä. Varsinkaan kun kauppakeskukset vaativat liikkeitä olemaan auki, jotta asiakkaita tulisi kauppakeskukseen.

Syystäkin erikoiskaupan liitto ei ole lämmennyt sunnuntaiaukiolon vapauttamiselle. Se saisi marketeista kilpailua (esim. kosmetiikka, vaatteet, elektroniikka, jne) mutta vastaavien aukioloaikojen pitäminen olisi kannattamatonta. No eivät ne työntekijätkään tästä kovin innoissaan ole.

Yhtenä perusteluna sunnuntaiaukiolon vapauttamiselle tai ainakin yhdenmukaistamiselle on lainsäädännön vaikeus. Ei kai tämä nyt kuluttajalle nyt niin vaikeaa ole? Sunnuntaisin automarketit ovat kiinni ja lähikaupat auki. Paitsi kesällä ja ennen joulua isotkin kaupat ovat auki. Jos yhtään lehtiä lukee tai TV:tä seuraa, niin ei se sunnuntaiaukiolon käynnistyminen voi ohi mennä. Ja mitä sitten jos menee viikolla ohi? En minä mittanauhaa tarvitse, että tiedän onko kauppa alle 400 neliötä. Vaikeampaa minusta on muistaa minä päivänä kaupat menivät kuudelta kiinni ja milloin aukesivat yhdeksältä tai puoliltapäivin.

Kiitoksia vain ministereille aktiivisuudesta, mutta kyllä tässä ajetaan isojen kauppakeskeskuten ja hypermarkettien asiaa enemmän kuin kuluttajan asiaa.

…kun lista pysyy kaapissa, on kohu komea.

On jälleen aika vuosittaisen Tiitisen listan kohun. Hallinto-oikeuden päätettyä, että lista pitäisi antaa tiedotusvälineille on edessä taas ainakin parin viikon, ellei sen kuukauden ajan otsikoissa. Kuukauden koska, siihen asti SuPo saa päättää mitä tekee ja josko se valittaako päätöksestä. Päätöstä odotellessa voidaan spekuloida mitä media listalla tulee tekemään. Jos joku laatulehti ei sitä tee, sen tekee joku muu. Joku, joka vaikka julkaisee ministerien teksiviestejä.

Helpommalla olisi ehkä päästy, jos lista olisi julkaistu kuten pääministeri Vanhanen jo vuosi sitten ehdotti – tutkijoiden käyttöön. Mutta onko tuollainen puolittainen salaaminen mistään kotoisin? Vanhasen salomonin tuomio ei oikein vakuuta. Sillä säästyy 18 ihmistä ehkä häpeältä, mutta tuossa tilanteessa olisi vain ajan kysymys koska lista olisi julkisuudessa – ja keskustelu vain jatkuisi.

Median varovaisuus aiheessa on ymmärrettävää. Listan suinpäin julkaiseminen olisi kaikkein syyllistävin tapa niitä kohtaan, joiden nimi listalla on. Julkaiseminen vaatisi hieman taustoittelua ja listan henkilöille pitäisi tarjota mahdollisuus kertoa oma versionsa. Mahtaakohan kaikilla riittää kiivaassa mediakilpailussa hermot moiseen? Listan merkitys on kyllä jotensakin epämääräinen. Onko tässä enemmän kyse mielenkiinnosta kuin todellisesta merkittävästä asiasta? Poliisihan pitää tätä epämääräisenä vihjelistana vailla merkitystä. Merkityksettömäksi listaksi sitä silti kovasti suojellaan, tiedusteluyhteyksien vuoksi tai muuten.

Toisaalta Supon tapa käsitellä listaa, eli esitutkimuksen puute, jättää aina vähän arvailujen varaan Stasi-yhteyksien luonteen ja siten myös spekuloinnin. Luulempa vain, että tässäkin on paljon melua tyhjästä ja mitä enemmän listaa salataan sitä mielenkiintoisemmaksi se käy. Vähän kuin lapselta jotain kieltäisi. Olen silti sitä mieltä, että noinkin vanhan listan voisi hyvin julkaista, mutta säädyllisellä tavalla. Säädyllisyys on sitten median vastuulla.

FST (det är YLE på finska) har blivit ännu mer Finlandssvensk! Staten (här Pappa) har lovat at betala ochså FSTs del av musikhuset. Det är så härlig det.

Vanha suosikkini Hollanti on rökittämässä Italiaa. Futis taitaa olla puoluekokouksia jännittävämpää. Demarit saivat uudet johtajat. Kun uudistetaan, niin uudistetaan kunnolla. Pyynnöistään huolimatta Jutta Urpilainen ei saanut kokenutta puoluesihteeriä; sai Ari Korhosen. Demareilla ei ehkä ole kokenut johtajisto, mutta sanoisin, että positiivisia mediapersoonia: Backman, Guzenina-Richardson ja Viitanen ovat yleensä esiintyneet edukseen. Ilkka Kantola taisi päästä kasvamaan, hän voi vielä päästä pitkälle.

Urpilainen ja Korhonen joutuvat vielä koville. Mandaatti on saatu, nyt pitäisi toimia. Urpilainen on nyt heitetty syvään veteen ja demarit nyt katselevat kaivon reunalta, josko hän pysyisi pinnalla. Ensimmäiset linjaukset olivat aika varovaisia ja turvallisia: lapsiperheiden asema ja asunnottomuus. Asunnottomuutta on SDP itse ollut aiheuttamassa, mutta saahan sitä toki epäkohdista puhua. Eikä oikeus asuntoon kuulosta pahalta, lycka till!

Perhepoliittisten lupausten suhteen olen pysyvästi skeptinen. Lapsilisällä ja perheiden tukemisella usein kerätään irtopisteitä, teot ovat olleet hakusessa. Minä haluan uskoa, että oppositio tekee demareille hyvää, ehkä heillä tämän jälkeen on halua aidosti ajaa sosiaalidemokraattista linjaa eikä olla porvaripuolue muiden joukossa. Hallituksessa demarit eivät ole olleet demareita.

Urpilaisella menee tässä tovi harjoitellessa ja varmaan puheetkin järkevöityvät kokemuksen karttuessa. Vähän on vielä onton kuuloista ja vielä tuntuu, että demareita johtaa nyt nuori nainen pinkissä jakkupuvussa. Imagolla on kai oma merkityksensä, mutta kovan luokan puoluejohtaja ja visionääri odottaa vielä tulemistaan. Jäädään odottamaan miten Urpilainen pärjää.

Heinäluoma otti tänään kovasti kantaa vaalirahoituskohusta:

”Kehotan pääministeriä ensi tilassa palaamaan kotimaahan ja ottamaan vastuun nyt syntyneen kriisin selvittelystä – kriisin, jota pääministeri itse nimitti jo runsas kaksi viikkoa sitten vakavaksi. Matti Vanhasen johtama hallitus on tällä hetkellä kuin rampa ankka. Hallituksen toimintakyky on vaarassa. Tilanteessa, jossa olemme menossa kohti vaikeampia aikoja, hallitus menettää luottamustaan niin kansalaisten kuin talouselämänkin silmissä”

Ohhoh, Heinäluoma on yhtäkkiä kaivanut pupun pois pöksyistänsä ja alkanut avautumaan! Ja oikein kielikuvilla! Hyvä Eero!

Harmi vaan, että haukut väärää puuta, tai ainakin väärillä argumenteillä. Vaalirahoituskohussa ei ole kyse hallitus-oppositio-akselista. Eikö se olisi isompi osoitus siitä, että hallitus ei kykene toimimaan, jos Vanhasen pitäisi perua ulkomaan vierailuita sisäpoliittisen kriisin vuoksi? Perua nyt ulkomaanvierailu että voi tulla selittämään miksi yhdistys on jakanut rahaa useille puolueille, olkoonkin Kepu-painotteisesti. SDP yrittää nyt lyödä Kepua kaikella ja iskeä siinä kiilaa hallitusyhteistyöhön. Kokoomus ei olekaan enää kohde, nyt Kepua uskaltaa taas lyödä.

Pakko sanoa, että olen Eero Heinäluoma olen aika pettynyt sinuun. Olisit nyt jotain vähän järkevämpää sanottavaa keksinyt.

Sitä on jo tovi SDP:ssa pohdittu. Yle julkisti jo kuukausi sitten, että Jutta Urpilainen on noussut mielipidemittausten kärkeen. Aamulehti julisti Urpilaista demareiden Kataisena, kai sitä on pidettävä kohteliaisuutena? Johtaja alkaa siis olemaan selvillä, vaikka Tuomiojalla suurin kannatus onkin, häntä myös inhotaan eniten. Puheenjohtaja äänestyksen viimeinen kierros on kuin presidentinvaalin häviäjällä, en äänestä puolesta vaan vastaan. Ja Tuomioja voittaa valitettavasti ei-äänet.

En ole osallistunut demareiden puoluejohtajakiertueelle. Sen mitä lehdistä olen lukenut, en ole menettänyt mitään. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että edustajia itseäänkin alkaa roadshow (paino sanalla show) ottaa päähän. Syykin on selvä. Uudistuminen on mennytkin henkilövaaliksi. Keskustelua ei synny, kun pitää varoa sanojaan. Urpilaista Ylen tämän päiväinen A-Studio ainakin syytti mitäänsanomattomuudesta ja varovaisuudestaan. Tärkeintä on voitto, ei miten sen saavuttaa?

Toivottavasti demarien tilanne on parempi kuin mitä julkisuus antaa kertoa. Toivottavasti kunnallisvaaleihin he ovat saaneet rivinsä kuntoon ja vaaleista tulee mielenkiintoiset. Mutta varsinainen uudistustyö on vasta edessä ja siinä uudella puheenjohtajalla on vielä työnsarkaa. Siinä ei innolla ja nuoruudella pärjää, pitää olla myös visiota. Tuomiojalla ja Filatovilla on tuntunut olevan enemmän visiota kuin Urpilaisella. Eihän SDP:n sanoma ole tässä ajassa mihinkään hävinnyt. Ja vaikka demarien oikeistumista on selitetty mm. sillä että keskiluokka on yhä suurempi ja sen myötä taistelu keskusta-vasemmistosta ja miksei oikeistostakin on yhä tiukempaa. SDP, Keskusta ja Kokoomus kisaavat kaikki samoista äänistä. Mutta eihän se voi pitää paikkaansa! Demarithan ovat hallituksessa tehneet keskusta-oikeistolaista politiikkaa ja vaaleissa palannut aina vasemmalle. Kyllä sitä pitää toimia kuten opettaa!

Tässä tulee sellainen mielikuva, että lehdistön ihannetyttö Urpilainen kerää kypsät hedelmät puusta. Imagollisesti Urpilainen voi tuntua nuorekkaan raikkaalta vaihtoehdolta. Mutta onko hänellä visiota? Itse hän kyllä niin vakuuttaa. Tuomioja on tuntuvat vakuuttavammalta, hänellä tuntuu olevan parempi visio siitä miltä SDP:n pitäisi näyttää ja ennen kaikkea miten toimia.

Miltäkö sen sitten pitäisi? Vaikka Filatovista pidänkin, viimeaikojen esiintymiset vaalirahoituksessa on muistuttanut minua juuri siitä miltä SDP:n ei pitäisi näyttää: SDP:n ei pitäisi näyttää räksyttävältä vanhoihin meriitteihin ja hyvinvoitivaltion romuttumisuhan taakse piiloutuvan vanhakantaisuuden ja työnantajia syyllistävältä puolueelta. Kyllä työläisen asemaa voi ajaa muullakin tavalla! SDP:n pitäisi pyrkiä erottumaan miettimällä miten päästä eteenpäin, miten luoda uutta ei miten ylläpitää vanhaa. SDP:n pitäisi rohkeasti lähteä uudistamaan hyvinvointivaltiota, tehostamalla sen toimintoja, tukemalla uusia tapoja palvella, käyttää uusinta tekniikkaa hyvinvointivaltion uudistamiseksi. Puoluejohtajan pitäisi luoda ilmapiiri SDP:n sisälle, jossa paneelikeskustelun sijaan jäsenistö aktivoitaisiin miettimään miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Työnantajia ei pitäisi syyllistää globaalisaatiosta ja sen paineista vaan pohtia miten toimimalla Suomi voi tehokkaimmin hyödyntää ne avut jotka sillä on. Se kyky on uusien toimintamallien pohtiminen, vanhojen kyseenalaistaminen, riskinotto, korkea koulutus, kova työnteko ja uskallus ja luottamus siihen, että epäonnistuakin saa. Miettikää mielummin mikä meissä on hyvää kuin mikä muissa on pahaa. Ja miten arvonne näkyvät joka päiväisessä toiminnassa. Ei SDP:n arvo ole se, että ihmiset voivat olla kylmiä, koska yhteiskunta välittää.

Mutta mitäpä minä teitä neuvomaan. En minä teitä johda.