Ei paljon naurata
Kun lueskelee Ylen teettämiä kannatuslukuja, niin ei paljon naurata. Tai ehkä, jos on kokoomuslainen tai perussuomalainen. Vastaavanlaisia tuloksia tuli Helsingin Sanomien tutkimuksessa. Jos noihin lukuihin nyt yhtään on luottaminen niin Keskusta on saanut taitettua reilut kolme kuukautta jatkuneen syöksykierteen. Demarit sen sijaan ovat onnistuneet vajoamaan entisestään. Mikä on jo oppositiopuolueelle jonkin sortin saavutus. Luulisi, että näinä aikoina hallitus kärsisi kannatuksessa, mutta Kokoomus senkun porskuttaa.
Minulla on tapana usein mennä altavastaajan puolelle. Politiikassa pidän jonkinlaisesta kauhun tasapainosta, jossa kolme jotakuinkin yhtä vahvaa puoluetta kamppailee keskenään. Demonkratia toimii paremmin kun aina on varteenotettava vaihtoehto. Mutta se siitä…
Kokoomus saa jotenkin käännettyä kaiken tekemisensä positiiviseksi ja energiseksi. Keskusta joutuu sen sijaan selittelemään ja kertomaan omille kannattajilleen huonoja uutisia. RKP – joka taitaa menettää sen ainoan euroedustajan – on puuduttanut omatkin kannattajansa olemalla vain kieliapupuolue.
Demarit lupailivat muutosta, mutta vastinetta ei ole tullut. Demareilla on nyt monta ääntä, mutta ei kovin montaa uskottavaa sellaista. Uudistus on jäänyt puolitiehen – jos on päässyt edes sinne asti. Kovin ovat Demarit nyt hukassa ja sekaisin. Nyt presidenttiehdokkaaksi kelpaa jopa Suvi-Anne Siimes. Ehdottajana eräs Eero Heinäluoma. Vaikea uskoa, että Siimes suostuisi – vaikka Heinäluoma tulisi hattu kourassa SDP:n presidenttiehdokkaaksi pyytämään. Muistelen, että Siimes kirjassaan maalaili tarinaa, jossa Heinäluoma halusi Jäätteenmäen eron aikoihin tuhota Siimeksen poliittisen uran, koska Siimes ääneen uskalsi ihmetellä SDP:n toimia ja epäili SDP:n kostavan vaalien Irak-gaten.
Mutta, Johannes Virolaista lainaten:
“Päivänpoliittiset kiistat unohdetaan nopeasti. Poliittinen muisti on kaksi viikkoa.”
