mundic.net

Politiikkaa sivullisen silmin

RSS



Infrastruktuuritalkoot

22 January, 2009 (22:03) | Talouspolitiikka | By: Oklokraatti

Viime aikoina on pitänyt sen verran kiirettä, että kirjoittaminen on jäänyt. Aiheita olisi ollut. Mutta yksi nousee tietysti yli muiden – talouskriisi. Pääministeri Vanhanen ehdotti jo jättimäistä valtiovetoista investointiohjelmaa. Ja, Urpilainen kehui, että oikeilla linjoilla ollaan. Olen aiemminkin kirjoittanut, että kaipaisin enemmän valtiolta rohkeutta infrastruktuurin kehittämiseen. Nyt siihen lienee hyvä tilaisuus.

13 movie hd download

Toivottavasti löytyy hyviä kohteita. En itse ole niin innostunut jalka ja pyöräteiden tekemisestä, mielummin voisi tehdä rekkaparkkia, korjata sairaaloita ja kouluja, investoida vihreään energiaan jne. Kai noista jokunen pääsee listalle.

Mutta on tässä toinenkin aspekti. Mikkihiirirahan ja innovatiivisten rahamarkkinan tarina. Vähän tästä jo kirjoittelin aiemminkin. Finanssiala keksi rahoitusinstrumentteja, jotka olivat niin innovatiivisia, että niillä ei ollut enää juurikaan tekemistä reaalimaailman kanssa. Vähän sama kävi IT-alalla 2000-luvun vaihtessa. Silloin keksittiin mitä innovatiivisempia yrityksiä, mutta unohdettiin, että tulosta ei voi tehdä ilman myyntiä. Rahaa kyllä saa pankista ja sijoittajilta – mutta ei se muutu tulokseksi. Ja jossakin vaiheessa se lainattu raha loppuu. Tähän samaan ongelmaan ne pyramiditkin kaatuvat, joskus se rahan tulo loppuu… Toiset tekevät sen isolla rahalla  Yhdysvalloissa (Madoff) ja toiset vähän pienemmällä Suomessa (Wincapita). Jos liiketoimintamallia ei voi ymmärtää, eikä yrityksen myynti toimi, niin ei kannata sijoittaa. Jos jokin näyttää liian hyvältä, niin luultavasti se onkin.

Naftaliinista on siis kaivettu Keynesiläinen talouspolitiikka. Tuota minullekin opetettiin koulussa. Ja koska se minun järkeen käy, niin sitä kannatankin. Mutta kovin on hidasta liikkeellelähtö. Vanhanen ja Katainen ovat kyllä toistelleet, että Suomi oli ensimmäisten joukossa liikkeellä – ehkä, mutta kovin vaatimattomin panostuksin. Kohtapuolin hallitus julkaisee uudet suunnitelmat, toivottavasti nyt vähän merkittävämmillä panostuksilla. Tässä joutunee tunnustamaan, että Eero Heinäluoma taisi olla oikeassa, kun hän valitteli hallituksen hidastelusta. En olisi ikinä uskonut kehuvan Heinäluomaa talouspolitiikassa.

Ehkä tässä pitää ottaa Barack Obamasta mallia ja aloittaa infrastruktuuri talkoot. Vähän tulee Kokoomuksen toivotalkoot mieleen.

Write a comment