mundic.net

Politiikkaa sivullisen silmin

RSS



Sivustosta

Tarkoitukseni on pitää näillä sivuilla blogia, johon kirjoittelen lähinnä näkemyksiäni päivän polttavasta politiikasta. En itse ole mitenkään mukana politiikassa; minulla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa enkä ole mukana kunnallispolitiikassa. En varsinaisesti tunnusta mitään väriä, vaikka ystäväni varmasti luokittelevat minut kokoomuslaiseksi. Itse kuitenkin antaisin itselleni hieman enemmän liikkumavaraa, lähinnä varmaan akselilla rkp-kokoomus-keskusta-vihreät-sdp, siinähän ne kaikki melkein tulivatkin. ;-)

Kirjoitan lähinnä omaksi ilokseni, saanpahan purkaa politiikkojen tuottamaa tuskaa jollakin tavalla. Kommentteja otetaan toki mielellään vastaan. Toisena sivuston tarkoituksena on tuottaa nettiin pientä yhteiskuntapoliittista materiaalia ajanvietteeksi. En vielä kerro tarkemmin mitä, mutta se selvinnee tässä ihan piakkoin. Olen sunnuntai-ohjelmoija ja aikaa ei ole joka sunnuntai tehdä näitä omia proggiksia, joten hirveästi toiminnallisuutta ei tältä sivustolta kannata odottaa.

Vielä sananen domainista. Mundic tarkoittaa sananmukaisesti kuparimalmia. Minä päätin ottaa sen domain-nimekseni lähinnä sen vuoksi, että se viittaa maahan ja maallisuuteen (ja blogissa käsitellään maallista valtaa) ja se on kohtuu lyhyt ja helppo muistaa. Ehkä hieman kaukaa haettu, mutta parempaa ei nyt tullut mieleen.

Write a comment