Soini härnää EU-pesää
Timo Soini on kirjoittanut nyt blogissaankin siitä mistä jo mainitsin hänen puhuneen Keskustan Verkkoapilassa. Soini sanoo pohtivansa ehdokkuutta ja perustelee sitä näin:
“Olen miettimässä asettuako protestiksi tälle EU:n räikeälle demokratiapilkalle ehdolle alkukesän EU-vaaleissa. En ottaisi paikkaa vastaan.
Yksi asia sillä Suomessa saavutettaisiin; tiedettäisiin, mikä on EU:n perustuslaki. Ehdokkuuteni pakottaisi vanhat puolueet kimppuuni. Syntyisi todellinen EU-keskustelu. Sitä Kepu, SDP ja Kokoomus eivät halua.
Mietin asiaa muutaman viikon.”
Ymmärrän Soinin tavoitteen. Vaikka olen Soinin kanssa eri mieltä EU:sta, niin ottaen huomioon laajan EU vastaisuuden Suomessa, niin kansalaisilla on toki oikeus saada ehdolle EU-kielteinen ehdokas ja käydä Soinin mainitsemaa keskustelua.
Silti minä olen sitä mieltä, että jos on ehdolla vaaleissa, niin pitää myös olla valmis ottamaan paikka vastaan. Minusta muu on demokratialla leikkimistä ja vippaskonsteja. Parempi sentään näin, että Soini sanoo suoraan, että hän ei ota paikkaa vastaan. Äänestäjä sentään tietää mitä suunnilleen saa.
Tätä se yhden miehen puolueen vetäminen on. Joka vaaleissa pitää olla ehdolla ja esillä – muita ei ole.
Kai tuokin keskustelu on demokratian voitto, vaikka EU:n kannattajana sitä voi olla vaikea ymmärtää. Keskusta ja SDP joutuvat noissa vaaleissa kyllä tulille, Keskusta erityisesti. Kokoomuksen kannattajiin tuskin Soinin venkoilu vaikuttaa. Keskusta taitaa vajota vielä syvemmälle suohon kuin onkaan. Kepun paras uutinen taitaa olla nyt Olli Rehnin mahdollisuus nousta EU:n ulkoministeriksi. Sentään jossakussa on nostetta, vaikka ei tuo taida Kepun peruskannattajiin vedota…
Pingback from mundic.net » Timo Soinin touhut jurppivat muitakin…
Time: 17.12.2008, 18:04
[...] viime päivinä blogannut kerran jos toisenkin Timo Soinin mahdollisesta EU-ehdokkuudesta. Nyt Helsingin Sanomat uutisoi, että oikeusoppineetkaan [...]