mundic.net

On oikein harmittanut, että en ole ehtinyt kirjoittamaan, tuntuu, että paljon on tapahtunut sitten viime blogimerkinnän. Kaksi asiaa nousee mieleen ylitse kaiken: SDP:n puheenjohtaja kisa ja Kosovon itsenäisyysjulistus.

Demareille tämä tarkoitaa mahdollisuutta aitoon itsetutkisteluun. Heinäluoman ilmoitettua, että ei lähde enää ehdolle, uusia ehdokkaita on ilmaantunut useita. Kaikki ehdokkaat tuntuvat puhuvan samaa, SDP:n on palattava juurilleen. Pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle on kannatusta ja SDP uskoo, että heidän sanomalleen on kannatusta enemmän kuin puolueen kannatus osoittaa, jos vain puolue toteuttaa sitä politiikkaa. Samaa tuntuvat sanovan kilpailevien puolueiden jäsenet, pari piirua vasemmalle, tai vaikka enemmänkin siis.

SDP:lle on varmasti hyvää käydä avoin puheenjohtaja kisa ja äänestää mahdollisimman laajalla piirillä siitä mihin suuntaan he haluavat puolueensa kehittyvän. Olin hieman yllättynyt että Maria Guzenina-Richardson ei lähtenyt mukaan vaaleihin, mutta kuten jo aikaisemmin taisin blogata, en minä häntä näe vielä varteenottettavana puheenjohtaja ja pääministeriehdokkaana. Tuo pääministeriehdokkuus juuri minua eniten häiritsee monessa ehdokkaassa, siksi olenkin erityisen tyytyväinen, että Tarja Filatov lähti mukaan kisoihin. Filatov, Tuomioja ja Koskinen ovat minusta ehkä vakuuttavimpia pm-ehdokkaita, jotenkin Jutta Urpilainen ja Miapetra Kumpula-Natria eivät minua niin vakuuta.

Mutta tärkeintä demareille on aito demokraattinen puheenjohtajavaali ja lipposen-ajan jättäminen taakse. Heinäluoman aikakausi on tuntunut – ehkä aika lailla liioitellusti sanottuna – Venäjän presidentin vaalien tapaiselta manttelin perinnältä. Vaaleilla valittu, mutta suositun johtajan nimeämänä valittu.

Menneisyyden ikeestä karistelee eroon myös Kosovo, joka tänään julistautui itsenäiseksi. Se on pitkän tien loppusuora, mutta matkaa maaliin on vielä turkasesti. Serbia ja Venäjä vastustavat tietysti tätä kovasti. Serbia ei luonnollisesti halua päästää alusmaitaan pois hallinnastaan, Venäjä pelkää uusia kansallisvaltioita myös omalla maallaan. Itsenäistyminen voisi käydä esimerkistä esimerkiksi Tsetsenialle. Moinen ei keskushallinnalle tietenkään sovi.

Mutta ennen kaikkea on hienoa, että Kosovo on itsenäistynyt ja sodan ja kansanmurhien historian jälkeen se nyt tavoittelee itsenäistä demokratiaa. Se taisi olla YLE.n Radio Peilissä, jossa – en muista kuka – haastateltava totesi Afrikan tilannetta kommentoidessaan, että länsimaalainen demokratia ei tunnu toimivan muissa kuin kansallisvaltioissa. Eurooppalaisten tekemät rajat eivät ole tukeneet Afrikan demokratiaa, eikä se ole Euroopassakaan toiminut, viimeisimpänä esimerkkinä Belgia. Kosovolla on nyt varmasti paremmat mahdollisuudet pärjätä, mutta varmasti haasteita riittää mm. talouden saralla.

Mennä viikolla oli hieno päivä, päivän juhlat sen sijaan olivat mitä olivat. Hienoimpia tapauksia lienevät lapsille järjestetyt juhlat ja Köyhien linnanjuhlat. Ysikymppisiä pitää toki juhlia vähän arvokkaammin, mutta hieman alkaa tuntua, että koko kansa ei juhli itsenäisyyttä. Muutama tuhatta onnellista juhlivat ja viitisen miljoonaa seuraa sitä televisiossa. Olisiko aika keksiä jotain uutta?

Mannerheim-ristin ritareita on elossa enää viisi, sotaveteraaneja vajaa 80 000; paljon enemmän kuin ritareita, mutta tulee sekin päivä, jolloin heitäkään ei enää ole. Vieläkö silloin juhlimme itsenäisyyttä samalla tavalla? Jumalanpalvelus, sotilasparaati, soihtukulkue, kynttilät ikkunalla ja Linnan juhlat. Missään näissä ei ole sinällään mitään vikaa – mistään en luopuisi, mutta jotain kaipaan rinnalle.

Nyt juhliminen on passiivista, TV:n katselua ja kynttilöiden sytyttämistä ei voi sanoa aktiiviseksi! YLE oli ilmeisesti päättänyt, että tänä vuonna ei kysytä keneltäkään mitä itsenäisyys heille merkitsee – todella huono veto. Jos itsenäisyyttä ei pohdita kuudes joulukuuta, niin koska sitten? Jos itsenäisyyspäivänä ei pohditä mitä itsenäisyydeltä on saatu ja mitä on jouduttu uhraamaan, niin koska sitten? Jos itsenäisyyspäivänä ei koko kansa juhli, niin koska sitten?

Valtioneuvoston kanslian tälle vuodelle suunnittelema iloinen vartti oli ihan kiva ajatus: ei vain olla hartaita – juhlitaan! Tehdään se laulamalla kuorossa – todella huono idea. Itsenäisyyspäivä voisi olla syksyn vappu. Syksy on masentavaa ja pimeää aikaa, silloin on tärkeää olla yhdessä, koota ystävät kokoon ja ja nauttia elämästä. Eikö itsenäisyyspäivä olisi hyvä syy tähän?

Olen aika vakuuttunut, että linnanjuhlat ovat estäneet tämänlaisen käyttäytymisen. Illalla väki kokoontuu katsomaan ja arvostelemaan kansakunnan kerman vaatteita. Hienoa, että meillä on tälläinen perinne ja kansaa se kiinnostaa, mutta toivottavasti se ei ole este, sille että itsenäisyyttä voisi juhlia yhdessä ja nimen omaan juhlia!

Minulla on ehdotus miten voisimme parantaa Suomea ja myös juhlia hyvillä mielin: Ehdotan, että itsenäisyyspäivänä yksin tai yhdessä tehdään jotain hyvää! Olkoon se juhlien järjestäminen muille tai osallistuminen yhdistystoimintaan tai varainhankintaan? Minusta itsenäisyyspäivän voisi valjastaa meidän kaikkien elämän parantamiseen. Nostan hattua heille, jotka menevät vapaaehtoistyöhön Köyhien linnanjuhliin – juuri näin! Yhtälailla voisimme tehdä silloin vapaaehtoistyötä SPR:lle tai Unicefille. Voisimme mennä ja viedä mummon tai papan ulkoilemaan, mennä juttelemaan niiden kanssa joilla ei ole kenen kanssa keskustella – yleensäkin tehdä jotain hyvää, josta saa hyvän mielen.

Eikös se toisi vähän itsenäisyyspäivään vähän väriä, kun kansanedustajat menisivät vaikka remontoimaan nuorisotilaa Jumalanpalveluksen jälkeen? Sitten voisi vaihtaa haalarit frakkiin hyvillä mielin!

Itsenäisyys on muutakin kuin vuosien 1939-1944 tapahtumat. Niitä väheksymättä, Suomi on muutakin kuin torjuntavoitto Neuvostoliitosta. Minusta on aina sykähdyttävää, kun Mannerheim-ristin ritarit astelevat Linnaan tai kun Edvin Laineen Tuntematon sotilas näytetään, mutta ei meidän itsenäisyyttä pidä tarkastella vain sotiemme kautta. Kyse on pitkälti siitä miten me sen itsenäisyyden käytämme ja minkälaisen Suomen luomme. Paremman Suomen tekeminen kaikille, ei ole sotaveteraaneilta pois. Suomi on monin muodoin parempi paikka kuin koskaan aiemmin, mutta monelle se on myös raaempi, karumpi ja yksinäisempi Suomi. Nyt voisi olla aika taistella sitä uhkaa vastaan.