mundic.net

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on saanut viime aikoina paljon arvostelua osakseen Suomen elvytyspolitiikan tehottomuudesta. Kataista on mm. arvosteltu Hesarissa, Suomen Kuvalehdessä ja Demarissa eri asiantuntijoiden ja vaikuttajien taholta. Olen kyllä Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomalan kanssa vähän samoilla linjoilla, että Katainen on ymmärtänyt elvytyksen väärin. Jos valtio ei investoi, niin ei siinä kokonaiskysyntä juuri muutu, vaikka lainaa otettaisiinkin verovähennysten toteuttamiseen.

Mikä minua erityisesti Kataisen elvytys-strategiassa ottaa päähän on se, että nykyinen elvytysmalli ei luo mitään uutta, eikä korjaa vanhaa. Eli Kataisen elvytys on tulonsiirto työntekijöille, mutta näillä rahoilla ei rakenneta mitään minkä varaan uutta kasvua voitaisiin rakentaa. Teitä, rautateitä, julkisia rakennuksia ei korjata. Suomen infrastruktuuria ei rakenneta tai edes pidetä kunnossa, vaikka se nyt olisi edullisinta ja toisi rakennusteollisuudellekin kaivattua työtä. Kataisen malli siis näivettää yhteistä pääomaamme, koska joko siitä täytyy tulevaisuudessa luopua tai korjata se kalliimmalla, kuin nyt sen olisi voinut tehdä.

Suomessa lama myös kestää pidempään kuin muissa maissa, koska esim. Suomen metalliteollisuus saa tilauksia ulkomailta vasta, kun siellä on luottoa talouteen niin paljon, että investointeja aletaan tehdä. Koska lama kestää Suomessa pidempään, olisi moni hankkeita saatu käynnistettyä ja jopa toteutettuakin.Mutta ei.

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas palata blogin ääreen. Kevään kiireiden myötä kirjoittaminen jäi. Ja kun taukoa tuli, niin rytmi hävisi. Yritän taas päästä takaisin rytmiin – edes epätasaiseen.

Aika paljon on tapahtunut. Vanhasen ja Kepun vaalirahakriisi alkoi jo pänniä niin, että en sitä edes viitsi kommentoida. Koko vaalirahoitus on ollut yhtä surkuhupaisaa räpistelyä. En jaksa edes kommentoida sitä.

Vaan eipä vakuuta puolustusminiteriön, -ministerin tai ylipäällikönkään toiminta. Täytyy vain ihmitellä miten Halonen, Vanhanen, Stubb ja Katainen ovat voineet olla autuaan tietämättömiä siitä koska Afganistanissa olevat joukot kotiutetaan! Luulisi, että asia on sen verta tärkeä, että siitä keskustellaan – tai edes ilmoitetaan muutenkin kuin virkapostina. Tai ehkä presidentille ei ole tapana ilmoittaa mitään muuten kuin kirjeellä.

Täytyy yhtyä Janne Virkkusen kommenttiin: Onneksi ei olla sodassa. Ei tämä nyt mikään Tuomiojan maalailema sotilasvallankaappaus ole, mutta kyllä Jyri Häkämies on onnistunut aikamoisen sopan keittämään. Virkkunen saattaa hyvinkin olla oikeassa, että Häkämiehellä ja Halosella on sukset pahastikin ristissä. Pakko todeta, että Häkämies ei ole tällä ministerikaudellaan minua vakuuttanut. Aika paljon joutunut selittelemään tekemisiään…

Laitetaan nyt tähän oikein kysely:

 Loading ...

Tämän päiväinen hallituksen perääntyminen pitäisi kai laskea hallituksen arvovaltatappioksi. En minä kyllä sitä voitoksikaan laskisi, jos hallitus olisi vastoin yleistä mielipidettä ja työmarkkinajärjestöjen tukea väkisin runnonut eläkeiän noston läpi. Jos olisin vainoharhaisempi epäilisin, että tämä oli laskelmoitu neuvottelutaktiikka hallitukselta. Työmarkkinajärjestöille tarjottiin niin huonoa ratkaisua, että kompromissi saatiin ruuvattua tiukalle.

Tänään tehdyn kompromissin lopputulemahan on aika lailla sama, ellei jopa parempi. Jos keskimääräinen eläkeikä nousee kolmella vuodella kahden sijaan, niin tämähän kelpaa hallitukselle. Toki vanhuuseläkkeen alaikäraja säilyy samana, mutta kovin kaukana tuo keskimääräinen eläkeikä on siitä tällä hetkellä. Sopisiko olettaa, että alaikäräajan nosto nostaisi keskimääräistäeläkeikää noston verran. Eli, jos tavoite toteutuu, niin tämä olikin hallitukselle parempi ratkaisu?

Lopputulemaan hallitus lienee tyytyväinen. Matkalla tulleisiin imagokolhuihin tosin ei voi olla tyytyväinen. Kyllä tästä menettelytavasta vielä Vanhanen ja Katainen saavat kuulla moneen kertaan. Urpilainen yrittää tätä käyttää hyödykseen, mutta hankalahan lopputulostakaan on haukkua, kun se on juuri sitä mitä SDP halusi.

Osoittihan tämä Vanhaselta aikamoista ylimielisyyttä. Mutta tohdin väittää, että jos hallitus olisi aloittanut neuvotteluilla työmarkkinajärjestöjen kanssa niin tavoitteeksi asetettu keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä olisi jäänyt puoleen nyt asetetusta tavoitteesta. Onni onnettomuudessa.

Tarkoitus ei silti pyhitä keinoja. Ja sekös tässä harmittaa, että meillä on hallitus, joka on röyhkeä ja ylimielinen.

Poliittinen keskustelu on aihe, joka saa minut välillä hämmentyneeksi. Mitä eroa on keskustelun avauksella ja varsinaisella keskustelulla? Missä keskustelu pitäisi käydä? Entä koska keskustelu päättyy? Mikä on hyvää poliittista keskustelua? Ketkä saavat osallistua keskuteluun? Päädytäänkö keskustelussa johonkin tulokseen? Syntyykö konsensus, vai lopahtaako keskustelu kun se ei enää ketään innosta tai syntyy jokin uusi aihe?

Maahanmuuttokeskustelusta on jo enemmän avauksia kuin jaksaa seurata, esimerkiksi Katainen vaati avointa keskutelua myös maahanmuuton ongelmista, Oras Tynkkynen valitteli, että Vihreillä ei ole liikkumatilaa maahanmuuttokeskutelussa ja Ahtisaari vaati kehitysavun remontointia. Mikko Välimaa pohti, joko Ahtisaaren alustus riittäisi keskusteluun.

Aineksia keskusteluun luulisi olevan, mutta kovasti keskustelut tuntuvat jäävän pelkiksi alustuksiksi ja avauksiksi. Jonkun pitäisi nyt esittää jotain konkreettisempaa, muuten tämäkin aihe hyytyy keskustelun odotteluun. Timo Soinille vinkki. Kun Soinia kerta niin kovasti ärsyttää jatkuviin rasisti-kyselyihin vastaaminen, niin voisiko Perussuomalaiset osoittaa olevansa salonkikelpoinen puolue avaamalla asiapohjalta mitä maahanmuuttopolitiikassa pitäisi muuttaa. Toisaalta Keskusta voisi yrittää syödä Soinin kannatusta käsittelemällä asiaa avoimesti. Matti Vanhanen mainitsi, että on valmis menemään barrikadeille rasismia vastaan.

Keskustelu on jumahtanut lähtökuoppiinsa, koska kukaan ei halua olla rasisti. Siis moittia ei saa, arvostella ei saa, uskaltaako sitä edes pohtia kehitysaihioita? Ja nyt puhun maahanmuuttopolitiikasta – en maahanmuuttajista. Miksi ei voi keskustella sitä onko kotouttaminen onnistunut? Miksi ei voi pohtia miten estää Ahtisaaren luonnehtimaa kehitysmaita vaivaamaa massatyöttömyyttä ja sen aiheuttamaa maastamuuttoa? Perussuomalaistenkin pitäisi ottaa joku tolkku puheisiinsa. Maahanmuuttajia ei kaivata, heidän kotouttamiseen ei pitäisi laittaa rahaa ja tukea pitäisi ohjata kehitysmaihin ongemien estämiseen. Mutta vaikea on uskoa, että Perussuomalaiset nostaisivat kehitysapua, kun rahat pitäisi käyttää mielummin suomalaisten köyhien tukemiseen. Ei voi ratsastaa kahdella hevosella.

P.S. Suomen Kuvalehti on mielenkiintoinen edelläkävijä Suomessa lehtien verkkosivujen kehityksessä. SK on ottanut käyttöön Uutisvirran, johon nostetaan myös lukijoiden kommentteja. Lisätietoja SK:n sivuilta.

Annamari Sipilä kirjoitti Helsingin Sanomissa kolumnin tunnustuksista joita suomalaiset päättäjät ovat saaneet – ja mitä media heistä uutisoi. Kolumnissa mainitaan myös joulukuun alussa La Tribune -talouslehden EU-maiden johtajien rankkauksesta, jossa Vanhanen päätyi viidenneksi – tai pääsi miten sen nyt ottaa. Sipilällä (jonka kolumneja on muuten mukava lukea) on toinenkin kolumni liittyen Vanhaseen, mutta enemmänkin johtajuuteen ja heikkouksien ja vahvuuksien piilottamiseen:

“Moni on ihmetellyt, miksi pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on nauttinut kansansuosiota näinkin pitkään. Yksi syy on varmasti se, että Vanhanen osaa pitää niin vahvuutensa (kuka tietää?) kuin heikkoutensakin (kuka tietää?) piilossa. Olivatpa politiikan tai yksityiselämän myrskyt millaisia tahansa, pääministeri antaa vaikutelman, että mikään ei liikuta lordien rauhaa.”

Vanhasen La Tribunen ja Kataisen Financial Times saama tunnustus toki lämmittää. Mutta vähän kuin urheilussa vanhoilla voitoilla ei pärjätä. Vanhanen on toiminut pääministerinä yltäkylläisyyden aikana ja varmaan hyvä johtamaan virkamiesmäisesti hallitustaan. Hän ilmeisesti antaa tarkoituksella ministereilleen tilaa liikkua omalla tontillaan, mutta mitään intohimoisia tavoitteita hän ei aseta – konsensuspääministeri. Ei kepun alamäkeä voi pelkästään Vanhasen syyksi laittaa, kyllä koko keskustan ministerijoukko on aika saamaton – tai ainakin näkymätön. Sellaista innostusta ja draivia ei ole kuin kokoomuslaisilla.

Vähän samat perustelut pätevät Kataiseen, tähän asti on ollut helppoa ja osa meriiteistä on Heinäluoman ajalta – jota en kyllä rankkaisi mitenkään hyväksi valtionvarainministeriksi, ellei avustajien kuuntelua käytetä asteikkona. Todelliset näytönpaikat ovat hänelläkin vasta edessä.

Onko Vanhanen-Katainen parivaljakko paras ryhmä viemään Suomen yli talouskriisin? Yksi Suomen vahvuuksia on aina ollut kyky toimia yhdessä vaikeina aikoina. Erimielisyyksiä on voitu laittaa sivuun toviksi. Sinällään kai Vanhasen konsensusjohtaminen on hyvä asia. Vähän mietityttää onko Vanhasen hallitus kuitenkin liian passiivinen. Monen asian kehittäminen on kestänyt luvattoman pitkään. Valtion omistajanohjauksessa  ja talouspolitiikassa on kyllä nähty nopeitakin liikkeitä, mutta ne ovatkin Kokoomuksen salkkuja ne.  Onko Vanhasen rauhallinen ja Kokoomuksen räväkämpi toiminta hyvä balanssi?

Rehellisesti sanottuna, en minä nyt kyllä juuri nyt toivo pääministerin vaihtoa. Mutta kovin on kiikkerä keskustan puheenjohtajan jakkara. Tässä taloustilanteessa haluan, että pääministerinä ei ole aloittelija. Eihän se auta jos tekee vääriä päätöksiä, mutta mistä sitä tietää olisiko uusi pääministeri sen viksumpi. Sen sijaan veikkaan, että Timo Kalli joutuu syrjään helmikuussa kun eduskuntaryhmän johtajan paikka on taas jaossa. Suotta Kalli perää vain Vanhaselta profiilin nostoa samaa voi vaatia koko keskustan ministerilaumalta.

Vähän tuntuu, että Keskusta on sellaisessa syöksykierteessä, että siitä voi olla vaikea oikaista. Alkaa tuntua vähän Vasemmistoliitolta, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että olen lukenut Suvi-Anne Siimeksen kirjaa tässä viime aikoina.  Siitä ja Keskusta nykytilasta toiste.