mundic.net

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas palata blogin ääreen. Kevään kiireiden myötä kirjoittaminen jäi. Ja kun taukoa tuli, niin rytmi hävisi. Yritän taas päästä takaisin rytmiin – edes epätasaiseen.

Aika paljon on tapahtunut. Vanhasen ja Kepun vaalirahakriisi alkoi jo pänniä niin, että en sitä edes viitsi kommentoida. Koko vaalirahoitus on ollut yhtä surkuhupaisaa räpistelyä. En jaksa edes kommentoida sitä.

Vaan eipä vakuuta puolustusminiteriön, -ministerin tai ylipäällikönkään toiminta. Täytyy vain ihmitellä miten Halonen, Vanhanen, Stubb ja Katainen ovat voineet olla autuaan tietämättömiä siitä koska Afganistanissa olevat joukot kotiutetaan! Luulisi, että asia on sen verta tärkeä, että siitä keskustellaan – tai edes ilmoitetaan muutenkin kuin virkapostina. Tai ehkä presidentille ei ole tapana ilmoittaa mitään muuten kuin kirjeellä.

Täytyy yhtyä Janne Virkkusen kommenttiin: Onneksi ei olla sodassa. Ei tämä nyt mikään Tuomiojan maalailema sotilasvallankaappaus ole, mutta kyllä Jyri Häkämies on onnistunut aikamoisen sopan keittämään. Virkkunen saattaa hyvinkin olla oikeassa, että Häkämiehellä ja Halosella on sukset pahastikin ristissä. Pakko todeta, että Häkämies ei ole tällä ministerikaudellaan minua vakuuttanut. Aika paljon joutunut selittelemään tekemisiään…

Laitetaan nyt tähän oikein kysely:

 Loading ...

Täytyy peesailla Olli Koskea, joka kyseenalaisti Talouselämän ja Vihreiden tarkoituksen. Jälkimmäisessä olen kyllä vähitellen ollut siirtymässä hyödyllisen puolelle. Talouselämän tarpeellisuutta olen kyseenalaistanut jo pidempään. Tosin hieman eri syystä kuin Olli Koski. Lehden journalistinen anti on kylläkin syynä. Aika yksipuolista ja hampaatonta uutisointia unohtamatta joka viikkoista Nokia-juttua. Liekkö lehti yli kolmeen vuoteen ilmestynyt ilman mainintaa Nokiasta?

***

Vaan Vihreät… Hallitusvastuu painaa ja yhden asian puolueen on pakko muuttua yleispuolueeksi. Vihreät ovat minusta kyllä avanneet ihan hyviä keskusteluita, mutta heidän näkemyksensä ovat sen verta kaukana muista puolueista, että ei niistä pysty edes kompromissia tekemään, otetaan nyt esimerkiksi tämä perustulo. Jäljelle jää ydinvoiman vastustaminen, joka nytkin on muuttunut harkitsemisen arvoiseksi vaihtoehdoksi!! No, ehkä vain paperilla, mutta enää ei marssita hallituksesta! Onko tässä  uhmaikäinen kasvamassa murrosiän kautta aikuiseksi?

Vihreiden pitää kyllä alkaa tavoittelemaan jotain muutakin kuin ydinvoiman vastustusta, koska muuten siitä tulee samanlainen hampaaton apupuolue kuin RKP:stäkin. Kommentoikaapa, onko Vihreät kasvukeskusten Keskustapuolue? Siis poliittisesti keskellä, helppo äänestyskohde nuorille ja ajaa keskeisesti yhden demografisen ryhmän etua. Vihreillä se kannattajajoukko on nuoret ympäristötietoiset aikuiset ja Keskustalla taas maaseudun ja syrjäseutujen elinoikeuden puolustajat.

***

Viimeisenä peesauksena Gaia-blogin innoittamaana innovatiiviset taistelut ilmaston lämpeämistä vastaan. Samaan kategoriaan menee Discovery Channel:n Project Earth. Viihdyttävää? Kyllä. Mutta mitä se meille opettaa? Antaa virheellisen tunteen, että ihmisen pitäisi pyrkiä säätelemään maailman ilmaston tilaa poistamalla hiilidioksidia, himmentämällä aurinkoa, lisäämällä pilviä, heijastamalla auringon valoa pois, jne… Perusasiat jäävät unholaan, kuten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Houkuttelevia ja kalliita ajatuksia, joiden seurauksena voimme aiheuttaa vain isomman katastrofin, kun yritämme leikkiä jollakin, jota emme ymmärrä. En ole muuten tuota Risto Isomäen kirjaa lukenut, joten hakun enkä väärää puuta.

***

P.S. Tapasin taannoin kolmekymppisen naisen, joka kiisti koko ilmastonmuutoksen ja väitti kaiken johtuvan normaalista kausittaisesta maapallon lämpenemisestä. Järkytyin niin, että en tiennyt mitä sanoa. En kehdannut kaverin kaverille alkaa vauhkoamaan…

Poliittinen keskustelu on aihe, joka saa minut välillä hämmentyneeksi. Mitä eroa on keskustelun avauksella ja varsinaisella keskustelulla? Missä keskustelu pitäisi käydä? Entä koska keskustelu päättyy? Mikä on hyvää poliittista keskustelua? Ketkä saavat osallistua keskuteluun? Päädytäänkö keskustelussa johonkin tulokseen? Syntyykö konsensus, vai lopahtaako keskustelu kun se ei enää ketään innosta tai syntyy jokin uusi aihe?

Maahanmuuttokeskustelusta on jo enemmän avauksia kuin jaksaa seurata, esimerkiksi Katainen vaati avointa keskutelua myös maahanmuuton ongelmista, Oras Tynkkynen valitteli, että Vihreillä ei ole liikkumatilaa maahanmuuttokeskutelussa ja Ahtisaari vaati kehitysavun remontointia. Mikko Välimaa pohti, joko Ahtisaaren alustus riittäisi keskusteluun.

Aineksia keskusteluun luulisi olevan, mutta kovasti keskustelut tuntuvat jäävän pelkiksi alustuksiksi ja avauksiksi. Jonkun pitäisi nyt esittää jotain konkreettisempaa, muuten tämäkin aihe hyytyy keskustelun odotteluun. Timo Soinille vinkki. Kun Soinia kerta niin kovasti ärsyttää jatkuviin rasisti-kyselyihin vastaaminen, niin voisiko Perussuomalaiset osoittaa olevansa salonkikelpoinen puolue avaamalla asiapohjalta mitä maahanmuuttopolitiikassa pitäisi muuttaa. Toisaalta Keskusta voisi yrittää syödä Soinin kannatusta käsittelemällä asiaa avoimesti. Matti Vanhanen mainitsi, että on valmis menemään barrikadeille rasismia vastaan.

Keskustelu on jumahtanut lähtökuoppiinsa, koska kukaan ei halua olla rasisti. Siis moittia ei saa, arvostella ei saa, uskaltaako sitä edes pohtia kehitysaihioita? Ja nyt puhun maahanmuuttopolitiikasta – en maahanmuuttajista. Miksi ei voi keskustella sitä onko kotouttaminen onnistunut? Miksi ei voi pohtia miten estää Ahtisaaren luonnehtimaa kehitysmaita vaivaamaa massatyöttömyyttä ja sen aiheuttamaa maastamuuttoa? Perussuomalaistenkin pitäisi ottaa joku tolkku puheisiinsa. Maahanmuuttajia ei kaivata, heidän kotouttamiseen ei pitäisi laittaa rahaa ja tukea pitäisi ohjata kehitysmaihin ongemien estämiseen. Mutta vaikea on uskoa, että Perussuomalaiset nostaisivat kehitysapua, kun rahat pitäisi käyttää mielummin suomalaisten köyhien tukemiseen. Ei voi ratsastaa kahdella hevosella.

P.S. Suomen Kuvalehti on mielenkiintoinen edelläkävijä Suomessa lehtien verkkosivujen kehityksessä. SK on ottanut käyttöön Uutisvirran, johon nostetaan myös lukijoiden kommentteja. Lisätietoja SK:n sivuilta.

Kun lueskelee Ylen teettämiä kannatuslukuja, niin ei paljon naurata. Tai ehkä, jos on kokoomuslainen tai perussuomalainen. Vastaavanlaisia tuloksia tuli Helsingin Sanomien tutkimuksessa. Jos noihin lukuihin nyt yhtään on luottaminen niin Keskusta on saanut taitettua reilut kolme kuukautta jatkuneen syöksykierteen. Demarit sen sijaan ovat onnistuneet vajoamaan entisestään. Mikä on jo oppositiopuolueelle jonkin sortin saavutus. Luulisi, että näinä aikoina hallitus kärsisi kannatuksessa, mutta Kokoomus senkun porskuttaa.

Minulla on tapana usein mennä altavastaajan puolelle. Politiikassa pidän jonkinlaisesta kauhun tasapainosta, jossa kolme jotakuinkin yhtä vahvaa puoluetta kamppailee keskenään. Demonkratia toimii paremmin kun aina on varteenotettava vaihtoehto. Mutta se siitä…

Kokoomus saa jotenkin käännettyä kaiken tekemisensä positiiviseksi ja energiseksi. Keskusta joutuu sen sijaan selittelemään ja kertomaan omille kannattajilleen huonoja uutisia. RKP – joka taitaa menettää sen ainoan euroedustajan – on puuduttanut omatkin kannattajansa olemalla vain kieliapupuolue.

Demarit lupailivat muutosta, mutta vastinetta ei ole tullut. Demareilla on nyt monta ääntä, mutta ei kovin montaa uskottavaa sellaista. Uudistus on jäänyt puolitiehen – jos on päässyt edes sinne asti. Kovin ovat Demarit nyt hukassa ja sekaisin. Nyt presidenttiehdokkaaksi kelpaa jopa Suvi-Anne Siimes. Ehdottajana eräs Eero Heinäluoma. Vaikea uskoa, että Siimes suostuisi – vaikka Heinäluoma tulisi hattu kourassa SDP:n presidenttiehdokkaaksi pyytämään. Muistelen, että Siimes kirjassaan maalaili tarinaa, jossa Heinäluoma halusi Jäätteenmäen eron aikoihin tuhota Siimeksen poliittisen uran, koska Siimes ääneen uskalsi ihmetellä SDP:n toimia ja epäili SDP:n kostavan vaalien Irak-gaten.

Mutta, Johannes Virolaista lainaten:

“Päivänpoliittiset kiistat unohdetaan nopeasti. Poliittinen muisti on kaksi viikkoa.”

beyond the blackboard hd

Jos vaalit tuntuivart kampanjoinniltaan vähän laimeilta, niin vaali-iltana riitti jännitettävää. Analyysejä on ollut useampiakin. Perussuomalaisten vaalimenestyksen kiteytti minusta aika hyvin kansanedustaja Jyrki JJ Kasvi:

“Moni on pitänyt perussuomalaisten kannatuksen nousua ongelmana, mutta todellisuudessa ongelma olemme me muut, jotka emme osaa puhua perussuomalaisten äänestäjiä koskettavista asioista heidän ymmärtämällään kielellä.”

Kokoomus sen sijaan taisi osata puhua äänestäjille. Minulla on vähän sellainen olo, että Kokoomuskin on vaihtoehtopuolue. Vaihtoehto siinä mielessä, että on kiva äänestää puoluetta, jolla tuntuu olevan kivaa. On mukava kuulua voittavien joukkoon ja olla osa hurmosta. Tämä on vain minun vaatimaton analyysini Kokoomuksen voitosta.

Demarit, tai pikemminkin Jutta Urpilainen, tituleerasi vaalitulosta torjuntavoitoksi. Erkki Tuomioja antoi sille aivan toisen nimen. Ei kai sitä nyt voi torjunta voitoksi kutsua, jos toiseksi suurimman kuntapuolueen titteli lohkeaa Keskustan vielä surkeammalla menestyksellä. Tappio se on kutsui sitä miksi haluaa. Jutta Urpilaisen lanseeraama Uusi SDP on jäänyt minulle täysin epäselväksi? Onko Uusi SDP tukku lainattuja unelmia? Onko politiikka muuttunut mitenkään? Pakko vielä mainita, mutta alkoi ärsyttää se Urpilaisen tapa aloittaa jokainen vastaus: “Aivan ensiksi haluan kiittää…” Hyvä, kerran pitää kiittää kannattajia, mutta pitikö se jokaisessa haastattelussa toistaa? Tuli kyllä selväksi.

Matti Vanhanen oli maansa myynyt, kun ennakkoäänten tulokset julkaistiin. Jarmo Korhonen hikoili tuskan hikeä – eikä syyttä. Keskustalaiset hylkäsivät puolueensa sen verta tylyllä tavalla, että pakko tuossa on itseensä mennä – ja tehdä jotain. Keskusta on niin kovasti yrittänyt tulla kaupunkeihin ja salonkikelpoiseksi, että se on unohtanut miltä tuntuu lapsia lantapiikkareissa pellon viertä. Keskusta on jättänyt perinteiset äänestäjänsä oman onnensa varaan. Ja nämä henkilöt hakevat nyt onnea mm. perussuomalaisista. Minä tiivistäisin Keskustan ongelmat näin:

• Aluepolitiikan (vrt. Kemijärvi) ja maatalouspolitiikan hylkääminen ja siinä epäonnistuminen hallituksessa
• Ohjelman ja brandin puute. Mitä ihmettä tarkoittaa “äänestä kotia”?
• Matti Vanhanen – ei todellakaan mikään karismaattinen johtaja
• Jarmo Korhonen – jos puolue ei edes näytä ulospäin yhtenäiseltä miten sen politiikkaa voisi ennakoida?
• Passiivisuus ja kokoomuksen jalkoihin jääminen hallituksessa. Kokoomuslaiset ovat jatkuvasti mediassa, keskustalaiset eivät.

Perussuomalaisilla on nyt näytön paikka. Se kauan Timo Soinin puhuma mahdollisuus on nyt annettu. Enää pelkkä valitus ja vaihtoehdoista puhuminen ei enää riitä. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata mitä tästä syntyy. En voi väittää olevani onnesta soikeana, että Perussuomalaiset saivat Espoossa seitsemän paikkaa. Mutta tätä se demokratia on. Toivotaan, että he tekevät viisaita päätöksiä.

Itsekin löysin sitten ehdokkaani ja poikkeuksellisesti ehdokkaani pääsi myös valtuustoon. Päädyin jälleen kerran äänestämään RKP:tä. Niin tein edellisissäkin kuntavaaleissa. Mielenkiintoinen juttu oli se, että Helsingissä ei RKP:ltä näyttänyt pääsevän läpi nuorta naista ollenkaan, Espoossa näytti pääsevän. Olisiko niin, että kielipuolue ei pidä ja ääniä valuu Vihreille?

Nämä vaalit pohjustivat takuulla mielenkiintoisia aikoja. Osittain epäonnistumisten ja onnistumisten myötä. Ja kun maailmantaloudessakin myllertää, niin eiköhän tässä tule olemaan tulevaisuudessa aiheita joista blogata. Onnea kaikille uusille ja vanhoillekin valtuutetuille.

Saatoin taannoisissa blogimerkinnöissä vihjailla, että kirjoittaisin näin kunnallisvaalien alla hieman luonnehdintaa ja käsityksiäni eri puolueista. Koska Demareita olen parjannut viime aikoina aika lailla, niin aloitan vaihteeksi Suomen Keskustasta. Otsikkona on keskustapuolueiden äiti, koska nykyään kaikki haluavat poliittiseen keskustaan…

Suomen Keskustan nimikin on mitäänsanomattoman harmaa. Maalaisliitto tai sitä edeltänyt Suomen Maalaisväestön liitto, sentään kuvasivat jotenkin puolueen kannattajapohjaa, vaikka eivät kaupunkiväestöön vetoakaan. Keskusta nimenä antaa mielikuvan puolueesta, joka etenee varovaisesti keskellä kaikkia mielipiteitä välttäen koskettamasta mihinkään arkaan asiaan. Keskustassa on turvallista, mitään radikaalia ei tehdä. Ollaan rehellisesti tylsiä. Tylsyyttä on yritetty rikkoa editoimalla logo kolmiulotteisemmaksi. Editoinnin teki varmaan jonkun puolueaktiivin yläasteikäinen poikalapsi. Paljon tökerömpää ei olisi voinut tehdä.

Poliittisesti Kepu on kahden vaiheilla. Änkyrät aidot maalaisliittolaiset haluaisivat suksia EU:sta takaisin suolle ja lopettaa kaikki haikailut Natosta ja palauttaa maahan vain ja ainoastaan heteroiden parisuhteet. Siviilipalvelus voitaisiin lakkauttaa, maakuntiin rakentaa teitä ja polttoöljyllä saisi huristella minkä sielu sietää. Toisessa ääripäässä on liberaalit city-keskustalaiset, jotka haluavat syödä luomua, mennä Natoon ja sallia homojen ja lesbojen adoptoida lapsia.

Puoluesihteeri Jarmo Korhonen haluaa Keskustan olevan Suomen amerikkalaisin puolue. Johan puolet kannattajista on Suomen teksasilaisia, eli pohjalaisia. Suuruudenhullua uhoamista ennen puoluekokousta. Poliittinen linja sillä on yhtä hukassa kuin demareillakin. Mikä ihmeen sillanrakentaja se sellainen on, joka on aina kriisissä?

“Keskusta on juuriltaan suomalainen puolue. Se syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi edistämään ihmisyyttä, toteuttamaan kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja taistelemaan tasa-arvon puolesta.” (keskusta.fi)

Mitä tavoittelee kaksituhattaluvun Keskusta? Kepun talouspolitiikka on jo hyvin liberaalia, ihmisyyttä puolustetaan lähinnä tukemalla maakuntien elämäntapaa ja lapsiperheiden puolesta puhumalla. Yhteiskuntajärjestyksessä pääministeri Matti Vanhanen tekee kyllä pesäeroa kansanvaltaan pitämällä keskeneräiset asiat poissa keskustelusta. Eikä tasa-arvossakaan ole Keskusta siirtynyt uudelle vuosituhannelle, ainakaan seksuaalivähemmistöjen suhteen.

Kuntavaaleissa Kepu voittanee jälleen kerran maakuntien valtuustopaikkoja. Kepu on maaseudun puolustaja, täynnä jääräpäisiä jyväjemmareita, jotka pitävät kiinni nykytilasta. Toki maaseudulla asuu ihmisiä, joilla on vahva usko tulevaisuuteen, näkemystä ja uskallusta myös toimia ja uudistaa. Mutta en minä noita perus-keskustalaisen hyveiksi lukisi! Onko Keskustan ylivalta maaseudulla aiheuttanut osan niistä ongelmista joita siellä on? Varmasti. Halua uudistua, rohkeutta luopua nykyisestä on puuttunut. Keskusta on elänyt menneisyydessä ja siltä on puuttunut näkemys siitä mihin maailma on menossa, mitä pitäisi tehdä, että muutoksesta saataisiin parhaat puolet irti ja huonot puolet minimoitua. Jääräpäinen jarruttaminen on joskus hyvästä, mutta nyt ei odoteta Ruotsin päätöstä EU:iin liittymisestä. Ei ole viivytystaistelun aika. Sitäpaitsi historia ei juurikaan tunne (jos yhtään) onnistunutta viivytystaistelua tahi vihollisen hidastamista. Sitä kun on vaikea tietää koska se hallittu perääntyminen muuttuu pakokauhuksi.

Kun tämän päivän Helsingin Sanomain juttuja lukee, niin ei voi kuin ihmetellä mihin soppaan Keskusta, Vanhanen ja Korhonen ovat itsensä ja hallituksen hämmentäneet. Tässä kävi vähän kuin Kanervalla, jos olisi tullut ulos rehdisti selittänyt mitä on tapahtunut ja miten kaikki on mennyt, niin varmaan olisi vähemmällä päässyt. Olettaen, että tarinan nykyinen versio pitää paikkansa.

Vähän tulee tunne, että ei muuten pidä. Korhosen olinpaikka kokouksen aikana on epäselvä ja Forsius pysyy tiukasti kannassaan ja oikoo Vanhasen puheet sitä mukaa kun Vanhanen lausuntojaan antaa. Voi hyvinkin olla, että Vanhanen puhui totta kun selitteli, että sekaannus johtuu “ärtymyksestä”. Mutta epäselvien lausuntojen anto ei auta tässä tilanteessa. Vanhasen pitäisi tietää, että tiuskiminen ja epäselvät kommentit ovat juuri sitä mitä ei pitäisi tehdä. Pitäisi kertoa selvästi ja yksiselitteisesti ja totuudenmukaisesti mitä on tapahtunut. Peittely ja valehtelu on johtanut ministerin ja pääministerinkin eroon.

Joillekin tämä tekee hyvääkin. Puoluesihteeriksi puoluesihteerin paikalle pyrkivä Kimmo Tiilikainen vaatii selvyyttä tapahtumista. Korhosella lienee vielä Tiilikaista vahvempi tuki, mutta jos puoluetukikohu ei muuten lienny, niin jonkunhan se syntipukin on oltava, eikä se ole Vanhanen.  En olisi yllättynyt, jos Keskusta pesisi kätensä hylkäämällä Korhosen.

SDP:lle kelpaisi vaikka uudet vaalit. Mikäjottei, vasemmistohan tässä voittaa. Vasemmistoa tukevista ammattiyhdistyksistä ei ole saatu vain yhtä meheviä otsikoita. Mutta presidentti Tarja Halonen on kyllä oikeassa, ei tässä nyt uusia vaaleja tarvita. Yhtä lailla vasemmisto on kanavoinut rahansa kannatusyhdistyksien kautta, yhtä lailla siellä on jätetty kertomatta suuria tukijoita ja taustavaikuttajat ovat siellä ihan yhtä hyvin piilossa kuin oikeistopuolueissakin. Ei kai se nyt yllätys ole jos yritykset tukevat oikeistoa ja ammattiyhdistysliike vasemmistoa?

Ja kyllähän Kehittyvien Maakuntien Suomi Heinäluomaakin tuki, vaikka SDP yrittääkin väittää, että rahat menivät puolueelle. KMS tuki kyllä kaikkia mahdollisia pääministeriehdokkaita. Kyllähän sitä kannattaa aina varautua siihenkin, että oikeistohallitusta ei tule. Eipä sitäkään tukea ollut eritelty. Sopisi demarienkin muistaa, että kiviä ei kannata paljon heitellä jos itse ei ole puhdas kuin pulmunen.