mundic.net

Täytyy peesailla Olli Koskea, joka kyseenalaisti Talouselämän ja Vihreiden tarkoituksen. Jälkimmäisessä olen kyllä vähitellen ollut siirtymässä hyödyllisen puolelle. Talouselämän tarpeellisuutta olen kyseenalaistanut jo pidempään. Tosin hieman eri syystä kuin Olli Koski. Lehden journalistinen anti on kylläkin syynä. Aika yksipuolista ja hampaatonta uutisointia unohtamatta joka viikkoista Nokia-juttua. Liekkö lehti yli kolmeen vuoteen ilmestynyt ilman mainintaa Nokiasta?

***

Vaan Vihreät… Hallitusvastuu painaa ja yhden asian puolueen on pakko muuttua yleispuolueeksi. Vihreät ovat minusta kyllä avanneet ihan hyviä keskusteluita, mutta heidän näkemyksensä ovat sen verta kaukana muista puolueista, että ei niistä pysty edes kompromissia tekemään, otetaan nyt esimerkiksi tämä perustulo. Jäljelle jää ydinvoiman vastustaminen, joka nytkin on muuttunut harkitsemisen arvoiseksi vaihtoehdoksi!! No, ehkä vain paperilla, mutta enää ei marssita hallituksesta! Onko tässä  uhmaikäinen kasvamassa murrosiän kautta aikuiseksi?

Vihreiden pitää kyllä alkaa tavoittelemaan jotain muutakin kuin ydinvoiman vastustusta, koska muuten siitä tulee samanlainen hampaaton apupuolue kuin RKP:stäkin. Kommentoikaapa, onko Vihreät kasvukeskusten Keskustapuolue? Siis poliittisesti keskellä, helppo äänestyskohde nuorille ja ajaa keskeisesti yhden demografisen ryhmän etua. Vihreillä se kannattajajoukko on nuoret ympäristötietoiset aikuiset ja Keskustalla taas maaseudun ja syrjäseutujen elinoikeuden puolustajat.

***

Viimeisenä peesauksena Gaia-blogin innoittamaana innovatiiviset taistelut ilmaston lämpeämistä vastaan. Samaan kategoriaan menee Discovery Channel:n Project Earth. Viihdyttävää? Kyllä. Mutta mitä se meille opettaa? Antaa virheellisen tunteen, että ihmisen pitäisi pyrkiä säätelemään maailman ilmaston tilaa poistamalla hiilidioksidia, himmentämällä aurinkoa, lisäämällä pilviä, heijastamalla auringon valoa pois, jne… Perusasiat jäävät unholaan, kuten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Houkuttelevia ja kalliita ajatuksia, joiden seurauksena voimme aiheuttaa vain isomman katastrofin, kun yritämme leikkiä jollakin, jota emme ymmärrä. En ole muuten tuota Risto Isomäen kirjaa lukenut, joten hakun enkä väärää puuta.

***

P.S. Tapasin taannoin kolmekymppisen naisen, joka kiisti koko ilmastonmuutoksen ja väitti kaiken johtuvan normaalista kausittaisesta maapallon lämpenemisestä. Järkytyin niin, että en tiennyt mitä sanoa. En kehdannut kaverin kaverille alkaa vauhkoamaan…

On se vaan jännää, että niinkin pienessä joukossa kuin 200 hengen eduskunnassa on tukku edustajia, jotka eivät herätä mitään tunteita. Jos kadulla kävelee vastaan, niin tuskin heitä edes noteeraa. Olen tätä miettinyt useamminkin. Ensimmäisen kauden kansanedustajan vielä ymmärtää: ei pääse telkkariin kommentoimaan, jutut lehtiin eivät mene läpi ja muutenkin menee opiskelun puolelle.

Mutta eduskunnassa on kansanedustajia, jotka ovat istuneet siellä vuosia ja siltikään en pysty sanomaan heistä juuta enkä jaata. Joko he hoitavat hommansa hiljaa ja hyvin tai siinä huonommassa tapauksessa hoitavat asianasa mutta eivät juuri muuta. Vähän kuin eläkevirkaa hoitaisivat. Kaipaisin vähän läpinäkyvyyttä tähän. Onneksi moni pitää sentään blogia.

Otetaan nyt esimerkiksi Mika Lintilä (kesk). Liekö hän harmaa eminenssi vai mikä, mutta ei hän paljon melua itsestään pidä. Lintilä on kolmannen (!) kauden kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja. Kokemusta ja vastuuta siis on. Pohjanmaan miehestä ei tule muuta mieleen kuin eduskunnan taannoinen Hesarin juttu eduskunnan seksuaalisesta häirinnästä. Josta Hesari (kirjoittaja ja päätoimittajat) sai siis syytteen. Lintilä taisi myös arvostella Keskustaa ja Jarmo Korhosta kunnallisvaalien jälkeen.

Lintilä haluaisi uudistaa ja oikeudenmukaistaa verotusta. Siihen viittasi Helsingin Sanomatkin tänään. Olikohan tämä avaus siihen kaivattuun keskusteluun? Ei kovin keskustelua herättävää ja järisyttävää. Ei sen puoleen aikalailla samoilla linjoilla olen. Verotuksen oltava oikeudenmukaista (palkkatuloista maksettava palkkatulojen verotus, eikä “esitetä yrittäjää”). Yrittäjille taas pitää olla matalampi verotus – he kuitenkin ottavat riskiä ja ovat sijoittaneet osan tuloistaan yritykseen. Jotakin mitä palkkatyöläinen ei tee.

Väitän, että valtaosa on näistä asioista samaa mieltä. Joku Palkansaajien tutkimuslaitoksella voi olla eri mieltä, mutta eiköhän oikeudenmukaisesta verotuksesta olla samaa mieltä. Kyllä progressiivinen verotus saa Suomessa kannatusta. Siispä ehkä enemmän pitäisi keskutella siitä miten ongelmia voidaan ratkoa ja miten verotus pidetään yhtä aikaa yksinkertaisena, oikeudenmukaisena ja selkeänä. Ja miten edetä. Mutta ehkä minä olen tulkinnut kansan mielipiteen väärin.

Tekoja odotellessa varmaan saadaan lukea lisää näitä verotukseen liittyviä kommentteja jostakin. Saadaanpa jotain täytettä lehtien sivuille.

Suomen valtionjohdon fraasi Venäjän ja Georgian yhteenottoon tuntui olevan valitettava valittelu. Ruotsi, joka on ottanut kärkkään kommentoinnin linjan kaikkeen, taisi tehdä ylilyönnin verratessaan Venäjän toimia Natsi-Saksan touhuihin. Mutta kyllä tässä oli taas hieman suomettumisen tuntua, kun Suomessa sanotaan, että tämä on valitettavaa, mutta ei Venäjän agressiivinen politiikka aiheuta täällä miettimisen aihetta oman turvallisuuspolitiikkamme suhteen.  Eipä tietenkään.

Valittelu alkoi tuntua jo siltä, että joko mielipidettä ei oltu muodostettu tai sitten koettiin paremmaksi pitää kieli keskellä suuta. Olisihan se tietysti kiva, että valtionjohdolla olisi mielipide ja roheutta myös sanoa se…

Tämä jatkuva lautas- ja tuolileikki alkaa jo ottaa pannuun. Kai tässä mediakin liioittelee ongelmaa, voihan se aidosti olla, että tämä ei valtioneuvostolle ole ongelma (jota kyllä epäilen), mutta onhan tämä naurettavaa, että ennen jokaikistä EU-huippukokousta täällä mietitään kenelle lautaset katetaan. Pelleilyä. Erkki Tuomioja puhui aamun Helsingin Sanomissa vielä aika säyseällä tavalla ja oman puolueen presidentin asemaa puolustellen, mutta Pertti Salolainen taisi olla oikeassa kun totesi, että seuraavassa perustuslakiuudistuksessa tämä pelleily lopetetaan.

Vaikka henkilökemian puolesta tuolien vaihtaminen ei olisi ongelma, mutta kai sitä voi sanoa, että perustuslaki ei ole kunnossa, jos Suomen edustustustosta käydään aina tiedotusvälineväittelyä ja asiaa arvuutellaan. Sama pätee presidentin nimitysoikeuteen. Halosella saattoi tässä olla oikeasti oikeat perustelut pitää päänsä, mutta jo hakijoiden mielenrauhan vuoksi minusta tälläinen hakijarumba ja pallottelu ei ole oikea tapa valita ihmistä mihinkään tehtävään. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että selkeyden vuoksi presidentin nimitysoikeuksia ja edustamista EU:ssa on selkeytettävä.

Kai tässä on pakko kirjoittaa tästä “vaalirahoituskriisitä”, kun se aiheena on nyt niin pop. Eihän tässä aiheessa mitään uutta ole, mitä nyt Timo Kalli meni ja tunnusti, että pimittelee tietoja tahallaan. Kuusi kuukautta sitten oli kyllä ihan toinen ääni kellossa. Pakko lainata tähän Lipposta:

“Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu.”

On ollut alusta asti selvää, että vaalirahoitusilmoitukset on täytetty ihan miten sattuu, mutta vasta kun selviää, että joku taho on rahaa avoimesti jakanut ja käry käy, niin poliitikoillakin alkaa olla haluja korjata tilannetta. Vanha sanonta sanoo, että ehjää ei kannata korjata, mutta Arkadianmäellä ei näköjään ole rikkinäisenkään korjaamiseen haluja, mutta jos oma imago on pelissä, niin johan alkaa löytyä haluja korjata tilanne.

Iltalehden uutisointi alkaa tuntua jo ajojahdilta, vaikka ei Iltalehteä nyt muutenkaan voi laatujournalismista syyttää. Noh, onhan tuossakin uutisessa se pieni totuuden siemen, mutta jos kysytään onko vaalirahoitussotku vaikuttanut uskottavuuteen, niin eiköhän se vastaus ole aina kyllä tai jotain sinne päin. Onko uskottavuus silti kateissa? -Tuskin.

Pyhittääkö tarkoitus keinot? Siis, onko tässä oltava tyytyväinen, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys lisääntyy, vaikka tapa jolla siihen päädytään, oli mitä oli? Minä ainakin olen pettynyt pahemman kerran, koska tämä osoittaa sen, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys ei poliitikkoja kiinnosta, ellei oma uskottavuus ole kyseenalaistettuna. Raha kelpaa, eikä siinä paljon kysellä mistä se tulee.

Tämän viikon keskiviikkona 9.1. YLE:n Aamu-TV:ssä haastateltiin ulkoministeriön osastopäällikkö Petri Tuomista, joka kertoi  miten maailman tiedostusvälineissä ilmeneviä virheitä korjataan.  Viimeisimpänän – ehkä hupaisana yksityiskohtana -  oli National Geographics:in internetissä julkaisema juttu ilmastonmuutokset uhkaamista Suomen jääkarhuista.

Eniten tuskaa tuntui ulkoministeriölle aiheuttavan Syyskuussa Financial Timesin julkaisemat jutut Suomesta. Niissä kun ei faktoissa ollut juuri mitään vikaa, mutta toimittajan loppupäätelmät olivat ikäviä. Kaikki ei olekaan hyvin, ja joku siitä vielä menee kirjoittamaan. Financial Times on myös julkaissut vastineen.

Financial Timesin sanoma oli karu: 1990-luvun lama osti Suomelle lisää aikaa, mutta neljässä vuodessa on syytä tehdä rankkoja korjausliikkeitä, tai julkisen sektorin menot nousevat sietämättömiksi. Lintukodossa kaikki näyttää ulospäin hyvältä, kasvua, kilpailukykyä ja oppimistuloksia löytyy, mutta väliinputoajia ja häviäjiä on yhä enemmän ja Aku Louhimiehen mukaan: Ihmiset, joiden pitäisi olla vihaisia kehityksestä, ovatkin humalassa.

Paavo Väyrynen toteaa haastattelussa, että kyllä asiat ovat vaikeita, mutta valtionvarain ministeriö maalailee pahimmat mahdolliset uhkakuvat, että poliitikot todella haluaisivat tehdä jotain. Jyki Katainen maalailee pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle suuria muutoksia ja suurempia veronalennuksia parin vuoden päähän. Katainen yrittää keksiä keinoja yrittämisen ja yritysten tukemiseen.

Mutta eihän Financial Times mennyt oikeasti pahasti pieleen. Ei Suomi nyt niin epätoivoinen maa ole, mutta meillä on sekä rakenteellisia ongelmia että haasteita. Ja onhan hallitukset jo jonkin aikaan pyrkineet löytämään vastauksia ongelmiin. Välillä tuntuu, että kunnat tekevät kaikkensa torpedoidakseen julkisen sektorin tehostamisohjelmat. Eletäänkö Suomen kunnallispolitiikassa – ja kyllä valtakunnan politiikassakin – liikaa nykypäivässä. Ei kai kukaan halua maalailla pirua seinälle, mutta kuten tapana sanoa, varassa vara parempi. Onko meillä varaa leikitellä ja pelata pokeria uhkakuvilla? Vaikka kaikki eivät toteutuisi, niin onko se huonompi vaihtoehto kuin että julkiset menot kasvavat ja työvoimapula iskee?

Ei lienisi pahaksi puhua siitä minkälainen Suomi on kymmenen vuoden päästä. Vanhasen hallituksen laimeat kommentit, että tämä on viimeinen hallitus, joka voi varautua suurten ikäluokkien ikääntymiseen ei paljon lohduta. Vähän voisi laittaa voita ja leikkeitä sanojen päälle. Minulle jää sellainen olo, että uhkat tiedetään, jotain pitäisi tehdä, mutta päättäväisyys ja määrätietoisuus ja kommunikointi ja keskustelu puuttuu.

P.S. Kannattaa muuten myös lukaista Taru Taipaleen juttu Talouselämästä. Taipaleella on mukava loppukaneetti.

Tänään Hesari uutisoi, että Ylen rahoitus saattaisi tulevaisuudessa hoitua  tv-maksukortilla. Eipä tässä kauaa kestänyt, vielä ei ole kaapelitalouksista analogisia lähetyksiä katkaistukaan, kun jo tämä otettiin puheeksi. Joskus taannoin kun digitalisointia suunniteltiin keskustelimme kaverieni kanssa tästä vaihtoehdosta, lähinnä ajatuksella, että onkohan Ylellä ketunhäntä kainalossa kun ajaa digitalisointia.

Ei sen puoleen, minua ei yhtään harmita, että näin varmistettaisiin Ylen rahoitus, mutta minua kiinnostaa kyllä se, onko tämä todella näin uusi ajatus. En nyt näin myöhään jaksa alkaa googlailemaan, mutta minulla on muistikuva, että tätä joskus kysyttiin Yleltä ennen digipäätöksen tekoa ja silloin vakuutettiin, että näin ei tehdä. Mutta voin muistaa väärinkin.

Ylen rahoituksessa on yksi suuri ongelma. Ihmisten oikeustajuun ei mene, miksi Ylen kanavista pitää maksaa, jos ei halua Yleä katsoa vaan katsoo vain vapaita mainosrahoitteisia kanavia. Samaten pitäisi kysyä miksi sitten saisit kuunnella Ylen radiokanavia, samalla rahoillahan se rahoitetaan. Olen aiemmin enemmän kannattanut Ylen rahoituksen muuttamista verotuspohjaiseksi, lähinnä sen oikeudenmukaisuuden ja Ylen talouden turvaamiseksi. Yle ei maksu-tv:nä toimi, kansalaiset eivät ymmärrä tv-lupamaksua ja verovaratkin voivat olla hankalia, kun menoja haluttaisiin säästää. Tosin nytkin valtioneuvosto (ei eduskunta?)  taitaa päättää tv-lupamaksun suuruuden…

Lisää myöhemmin, kun on enemmän aikaa kirjoitella.

Hallituksen apupuolueet ovat omaksuneet Vanhasen me-ei-puhuta-mitään-etukäteen-linjan turkasen tehokkaasti. RKP:lta en hirveästi odottanut, mutta Wallin voisi yrittää näkyä muuallakin kuin ruotsinkielisissä sanomalehdissä! Vihreisiin olen vieläkin pettyneempi!

Tarja Cronberg, jolla yksi nykypolitiikan karismaattisimmista ihmisistä ja jolla on kyky puhua ihmisille ymmärrettävästi ja koskettavasti ei näy missään! Mitä muita oikeita kannanottoja hän on ottanut kuin Pekkarisen Vuotos-puheiden kommentointi? Työministerin roolissa hän on silloin tällöin ottanut kantaa, mutta ottaen huomioon syksyn työmarkkinamyllerryksen, niin olisi ehkä ollut enemmänkin sanottavaa? Vaan Katainen ja Vanhanen olivat aina toistamassa rahaa ei tule. Ja Tehy-lakonuhan selvittyä Vanhanen ja Katainen olivat tukipuolueiden kanssa pöydän takana neljään pekkaan, kuten yleensä, mutta eivät kyllä tasaveroisina.

Kaipaan vaaleja edeltänyttä Cronbergia, kaipaan hänen habitustaan. Ennen kaikkea kaipaan keskustelua! Jonnekin ovat hävinneet Heidi Hautala ja Tuija Brax:kin. Missä ovat vihreät? Onko hallitusvastuu vienyt kaiken energian ja pistänyt suun suppuun? Vai eikö media enää kysy teiltä mitään? Luulisi, että sanottavaa olisi Balin ilmastokokouksen edellä. Pointsit silti Oras Tynkkyselle, hän taitaa olla TV:n suosikki?

Mutta ryhdistäytykää nyt! Teistä on tullut apupuolue, hallitusvastuu on syönyt energianne ja ajatuksenne. Missä ovat innovaatiot? Ajatuksia saanee olla hallituksessakin. Ette kai te ole tylsiksi muuttumassa?

Missiksi Tanja on tiukka mimmi. Viime päivien “kohu-uutinen” on ollut Olli Saarelan pään aukominen. Mutta kyllä tämä voitoksi kääntyy. Vaikka Olli Saarelan avautuminen ei ollut ehkä laskelmoitu juttu, ministeri Saarelan touhut kyllä ovat…

Tanja Saarela kyllä taitaa median. Hän tietää miten saa julkisuutta ja pidemmän päälle kaikki julkisuus on hyvästä. Ja kansan muisti on sangen lyhyt tai järki vähäinen, tämän osoittaa mm. Juhantalon pääsy takaisin eduskuntaan. Siispä, nimi lehteen.

Tässä ohjeita niille, jotka haluavat tehdä Temppu-Saarelan:

1. Hanki opiskelijat puolellesi. Uskomatonta kyllä tähän ei tarvita rahaa. Riittää kun lupaat heille rahaa. Puhut miten tärkeää on antaa heille rahaa ja sitten ehdotat budjettikehyksesi ulkopuolella heille rahaa. Kun tämä iltalypsy luonnollisesti torpataan, niin voit tätä käyttää hyväksesi vaalikampanjassa. Ensinnäkin voit julistaa, että minä kyllä yritin ja toiseksi voit vielä torpedoida demareiden vaalikampanjaa julistamalla miten iso-paha-heinäluoma kielsi opiskelijoille oikeutetut korotuket.
2. Hanki naisten äänet puolellesi. Tuo julkisuuteen epäkohta, että olet oikeasti menestyvä nainen, mutta sinut tuomitaan taustojesi tai ulkonäkösi perusteella. Kaunis ei voi olla älykäs. Menestystä kadehditaan. Miehet (kuten Heinäluoma), eivät kestä tätä ja pyrkivät torpedoimaan hyviä esityksiäsi. Oma aviomieskin menee sotkemaan sinun uraasi avaamalla suunsa väärässä paikassa ja väärin sanoin. Naisen pitää tulla pelastamaan ja korjaamaan tilanne.
3. Ole nuorekas. Kutsu valokuvaajat paikalle kun tulet prätkällä budjettiriiheen. Olet katu-uskottava farkuissa. Pidä itsesi lööpeissä.
4. Kirjoita kirja. Jos et osaa, pyydä jotakuta toista kirjoittamaan kirja. Kirjassa voit kertoa miten olet menneisyytesi vanki ja saat lukijat kiinnostumaan paljastamalla ex-poikaystäväsi olleen sottapytty.
5. Huolehdi, että olet äänikuningatar – se takaa ministerinpaikan. Ei se mitään, että olet untuvikko. Äänet tekevät päteväksi.

Voit tietysti yrittää puhua Suomen Kuvalehdessä talouspolitiikasta tai kirjoittaa kolumneja Talouselämään, mutta Ilttis on se joka rulettaa…