mundic.net

Politiikkaa sivullisen silmin

RSS



Pelastakaa Olympiastadion!

16 December, 2008 (23:58) | Sisäpolitiikka | By: Oklokraatti

Poiketen normaaleista aiheistani, en malta olla kirjoittamatta urheilupolitiikasta. Yle uutisoi, että Olympiastadion ei kelpaa Euroopan jalkapalloliitolle (UEFA) enää EM-karsintaotteluiden pelipaikaksi vuonna 2010 alkavissa karsinnoissa. Nurmen pitäisi olla neljä metriä leveämpi. Tilaa leventää ei ole, kun ympärille pitäisi mahtua juoksuradat ja pituushyppypaikat. Pitäisi siis muuttaa Stadionin perustuksia, muuten ottelut siirtyvät Finnair-stadionille tai Ratinaan.

Vaan eipä sitä Stadionin nurmea levennetä ihan noin vain. Yllätys, yllätys, Museovirasto suhtautuu nuivasti arkkitehtuurisen urheilupyhätön rakenteisiin koskemiseen. Pakko myöntää, että Olympiastadion on yksi asia joka saa minut tuohtumaan. Olen ollut Stadionilla sekä katsojana, että töissä urheilutapahtumissa. Myös niissä surullisen kuuluisissa 2005 MM:ssä sain ottaa vastaan ukkosmyrskyn ja kiittää Museovirastoa siitä, että katosta ei minun päälläni ollut. Olen jonottanut siellä olemattomiin vessoihin, tullut tuupituksi hotdog-standillä, joka ei sovi yhtään rakennukseen, mutta on raahattu sinne jostakin kadulta. Olen hävennyt silmät päästäni stadionin surkeita palveluita.

Minusta tuntuu, että Museoviraston intendentit eivät juuri stadionia ole käyttäneet. Eihän kukaan voi sen jälkeen perustella mitenkään miksi stadionia ei voisi kehittää! Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa Olympiastadionille:

  1. Voimme hyljätä sen, muuttaa muualle. Todeta, että rakennus on sen funktiota tärkeämpi*.  Unohtaa miksi Stadion alunperin rakennettiin ja jättää sen muistomerkiksi 1952 olympialaisista. Voimme järjestää sinne arkkitehtiopiskelijoille kierokäyntejä ja kertoa, että tämä nyt homehtunut stadion on aikamme uljauden jäänne. Hienoa arkkitehtuuria, menneitä urheilutapahtumia jotka nyt on siirretty muualle.
  2. Tai voimme hyväksyä, että Olympiastadion on tarkoitettu käytettäväksi ja se on rakennettu urheilijoille ja katsojille ja se vaatii nykyaikaistamista. Järkeilemme, että Suomeen ei kannata uutta stadionia rakentaa, vaan kustannustehokkainta ja Olympiastadionia kunnioittavin ratkaisu on päivittää se Stadionin henkeä kunnioittaen siihen kuntoon, että sitä voi taas hyvillä mielin käyttää seuraavat 70 vuotta.

Stadionin pelastamisella tarkoitan nimen omaan sitä, että pelastetaan se alkuperäiseen käyttöönsä! Muuten meillä on järkyttävän iso muistomerkki Helsingissä paraatipaikalla! Sekä palloliitto (Pekka Hämäläinen), Urheiluliitto (Antti Pihlakoski) ja Stadionsäätiö (Maija Innanen) näyttävät olevan samoilla linjoilla Stadionin kehittämisestä. Kaikki haluavat käyttää Olympiastadionia, kukaan ei halua rakentaa Suomeen uutta stadionia. Kaikki haluavat, että Stadion on urheilijoiden ja katsojien paikka, jota voidaan käyttää suurtapahtumien näyttämönä.

Tästä asiasta minä olen valmis barrikadeille ja osallistumaan keräyksiin ja allekirjoittamaan adressin. Ihan mitä vain, että Museoviraston päähän saadaan taottua järkeä. Ja voin kertoa myös mitä minä Stadionille tekisin:

  • Kattaisin stadionin kokonaan. Se alkuperäinen suunnitelma oli minusta parempi kuin nykyinen toteutunut. Mutta minkäs teet.
  • Rakentaisin Stadionin itäpuolelle matalamman mutta Stadionissa kiinniolevan osion, jossa olisi yleisötiloja (ravintolat, vessat, jne.) Vähän samaan tyyliin kuin A-katsomon aula.
  • Vastaavat suljetut yleisötilat pitäisi rakentaa myös etelä ja pohjoispäätyihin, mutta pienempinä.
  • Stadionin itäpuolen kävelyreittiä siirtäisin siis idemmäksi.
  • Tekisin tietysti UEFA:n vaatimat muutokset
  • Mikäli mahdollista kasvattaisin katsojamäärää

Ideoitani saa käyttää vapaasti. Toivon, että tämä on onni onnettomuudessa ja nyt tehdään se mitä olisi pitänyt tehdä jo 2005  yleisurheilun MM-kisoihin.

*) Stadion edustaa muuten tyyliltään funktionalismia…