Kun toverista tulee ystävä
Olen täällä useampaan kertaan arvostellut SDP:n hidasta ja olematonta uudistumistyötä. Syy on mitä ilmeisimmin ollut vaalikiireissä – syy ei oikein vakuuta… Viime viikolla SDP:n väki kokoontui ensimmäistä kertaa puheenjohtajapäiville pohtimaan uusia toimintamalleja perusosastojen toimintaan sekä tiivistää osastojen ja puoluetoimiston yhteistyötä.
Eilisessä (lauantai 4.4.) Hesarissa oli juttu poliittisista lauluista. Samassa yhteydessä mainittiin, että Jutta Urpilainen tituleerasi SDP:n puheenjohtajapäivillä vanhoja tuttuja tovereita ystäviksi. Tämän päivän Hesari puolestaan kertoi miten SDP:n uudistuminen etenee. SDP:n uudistuminen tuntuu organisaatioremontilta ja vähän uudistetulta viestinnältä – siltä se pääasiassa tuntui kun lueskeli perusjärjestöjen vetäjien kommentteja. Tätäkö on SDP:n uudistuminen?
Ei taida Jutta Urpilaisen sanoma mennä perille! Tai sitten puolueaktiivit ymmrätävät sen osan sanomaa, joka koskee heitä: ruohonjuuritason vaikuttamista, pientä organisaation uudistusta ja päivitettyä viestintää. Urpilaisen määritelä Uutispäivä Demarissa oli ihan jotain muuta:
“Uuden SDP:n linjan kiteytys on demokraattinen tasa-arvo. Luottamusta pitää palauttaa niin sopimuskulttuuriin kuin myös siihen, että ihmiset voivat luottaa yhteiskunnan peruspalveluihin kaikissa elämänvaiheissa.”
Helsingin Sanomat tulkitsi tämän irtiottona Paavo Lipposen oikeistolaisemmasta politiikasta ja paluuna hyvinvointiyhteiskunnan rakentajaksi. Yhtenä esimerkkinä oli Urpilaisen ehdotus Kela-korvauksen poistosta yksityislääkärikäynneitä. Ehdotus on minusta kyllä tyhmä. Urpilaisen väitti samassa yhteydessä, että lääkärit rahastavat tällä, korottamalla hintojaan Kelan korvaamissa tapauksissa. Moinen toiminta on luonnollisesti tuomittavaa, mutta ei ratkaisu ole Kela-korvausten poisto. Kyllä kummankin järjestelmän pitää toimia rinnakkain.
Demarissa Juha Peltonen tiivisti Urpilaisen visiota Uudesta SDP:stä näin:
“Uusi SDP rakentaa vision siitä, millaiseksi haluamme Suomea kehittää. Se on tulevaisuuspuolueen tehtävä, ja avoimen kansalaispuolueen kautta jokaisella yhteisen arvomaailman jakavalla on mahdollisuus siihen osallistua.
Oman tulevaisuuslinjauksensa keskiöön Urpilainen nosti suomalaisen työn, jonka menestyseväiksi hänellä oli kolmen L:n paketti: luottamus, luovuus ja luonto.
Hyvinvointi-Suomi on tähänkin asti perustunut luottamukseen, esimerkiksi työn kilpailukykykriisiin vastaaminen edellyttää Sivistys-Suomea eli luovuutta, Ympäristö-Suomi voidaan tiivistää luonnoksi. “
Helsingin Sanomat maalaili uudistusmielisimpien tielle vielä karikoita. Ei yli sata vuotta hyvin palvellutta organisaatiota noin vin romuteta. Pientä viilausta tai lisäyksiä voidaan ehkä tehdä, mutta mistään olemassaolevasta ei kyllä luovuta (esimerkiksi niistä yhdeksästä organisaatiokerroksesta). Myönnytyksenä sallitaan ehkä jäseneksi liittyminen internetissä (ohhoh!).
Olen nyt hieman luottavaisempi Urpilaisen uudistuksiin. Hän ei ole lähtenyt tekemään SDP:lle vain kasvojenkohotusta vaan aidosti yrittää saada muutosta aikaiseksi myös sisältäpäin. Tämä ei takuulla ole helppoa, mutta nykyisenkaltaisenaan demarit houkuttelee vain 40-60-luvuilla syntyneitä, jos edes heitäkään.
Aiemmin mainitsin ne poliittiset laulut. Joskus opiskeluaikoina kun demarikaverini esittelivät valokuviaan demarinuorten tapaamisista, niin kylmät väreet valuivat selkäpiitä. Ei kai pitäisi tuomita, kun en koskaan ole osallistunut moiseen, mutta mutta… Puolueissa ihmetellään miksi he eivät vedä mukaansa nuoria, niin ehkä Kansainvälisen laulaminen ei ole enää tätä päivää? Ei myöskään ihmisten tituleeraaminen tovereiksi tai toistelemalla “me sosiaalidemokraatit”. Urpilainen on itsekin myöntänyt, että solidaarisuus alkaa kuulostaa vanhalta – tilalle tulkoon kansainvälinen yhteisöllisyys.
Demareiden on syytä herätä siihen, että nykyajan duunari on maisteri, (diplomi) insinööri, sairaanhoitaja tai mikälie konttorirotta, joka on hyvin koulutettu ja ei todellakaan muodosta omaa identiteettiään työn kautta – työläisenä. Jolle SAK näyttää vain lihavien ukkojen kerholta, jotka ovat vaatineet paperiliiton voimalla etuja.
Urpilaisen asettamat tavoitteet ja visiot voin kyllä allerkirjoittaa. Palatessaan 1990-luvun politiikkaansa toivottavasti SDP myös muistaa muuttaa asennettaan 2010-luvulle sopivaksi. En jaksa kuunnella rakkikoiramaista räksytystä ilman sitä kovasti toitotettu vastuullista politiikkaa. SDP:hän lupailee, että se arvostellessaan muita puolueita ja esittäessään menon lisäyksiä myös kertoo miten ne rahoittaisi. Rehellisesti sanottuna – ei ole vielä vakuuttanut. En minä tarkoita sitä, että järin innoissani katselen täältä kotisohvalta vierestä kun hallituksen toimesta työnantajien kelamaksut poistetaan ilman ja rahoitusvaje täytetään sitten myöhemmin jotenkin. Eli risuja myös hallitukselle, mutta ei SDP:kään ole onnistunut tarjomaan minusta uskottavia ja niitä vastuullisia vaihtoehtojaan.
Urpilainen on kyllä kolmen L:n tiellään oikealla linjalla, mutta sloganista on vielä pitkä matka teoiksi! Toivottavasti organisaation uudistaminen tukee tätä työtä.
Loading ...