mundic.net

Ilta-Sanomat uutisoi viime perjantaina, että Pääministeri Vanhanen tiesi vaalirahoituksensa lähteistä. Maanantaina IS uutisoi, että luultavasti Vanhanen oli ehdottanut Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistykselle, että Vihreiden Merkikukka Forsiustakin voisi tukea. Vanhanen kiisti alussa tietäneensä mistä raha tulee, ja tämän päivän Helsingin Sanomissa kieltäytyi kommentoimasta aihetta.

Ei Vanhanen ole aina ennenkään ihan koko totuutta kertonut, Vanhanen ei halunnut kertoa, että on etsinyt seuraa netistä, kun häneltä kysyttiin missä tapasi Susan Ruususen (ex. Kuronen). Noh, ehkä tuo on pieni valkoinen valhe, mutta onko näitä valkoisia valheita enemmänkin? KSM-vaalirahajupakka on jo vähän vakavampi juttu, ja vähän tässä jää sellainen maku suuhun, että ihan kaikkea ei Vanhanen kerro. Ja sekös pistää miettimään, mistä muusta on vaiettu.

Masa Niemeä, eli Pätkää lainaten: Minä vaan kysyn.

Kai tässä on pakko kirjoittaa tästä “vaalirahoituskriisitä”, kun se aiheena on nyt niin pop. Eihän tässä aiheessa mitään uutta ole, mitä nyt Timo Kalli meni ja tunnusti, että pimittelee tietoja tahallaan. Kuusi kuukautta sitten oli kyllä ihan toinen ääni kellossa. Pakko lainata tähän Lipposta:

“Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu.”

On ollut alusta asti selvää, että vaalirahoitusilmoitukset on täytetty ihan miten sattuu, mutta vasta kun selviää, että joku taho on rahaa avoimesti jakanut ja käry käy, niin poliitikoillakin alkaa olla haluja korjata tilannetta. Vanha sanonta sanoo, että ehjää ei kannata korjata, mutta Arkadianmäellä ei näköjään ole rikkinäisenkään korjaamiseen haluja, mutta jos oma imago on pelissä, niin johan alkaa löytyä haluja korjata tilanne.

Iltalehden uutisointi alkaa tuntua jo ajojahdilta, vaikka ei Iltalehteä nyt muutenkaan voi laatujournalismista syyttää. Noh, onhan tuossakin uutisessa se pieni totuuden siemen, mutta jos kysytään onko vaalirahoitussotku vaikuttanut uskottavuuteen, niin eiköhän se vastaus ole aina kyllä tai jotain sinne päin. Onko uskottavuus silti kateissa? -Tuskin.

Pyhittääkö tarkoitus keinot? Siis, onko tässä oltava tyytyväinen, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys lisääntyy, vaikka tapa jolla siihen päädytään, oli mitä oli? Minä ainakin olen pettynyt pahemman kerran, koska tämä osoittaa sen, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys ei poliitikkoja kiinnosta, ellei oma uskottavuus ole kyseenalaistettuna. Raha kelpaa, eikä siinä paljon kysellä mistä se tulee.

Greco (Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin) moitti Suomea vaalirahoituksen avoimuuden puutteesta. No eihän tämä mikään yllätys ollut, tiedossahan tuo on ollut, että kansanedustajat eivät ole juuri halunneet kertoa kenen rahoilla ovat eduskuntaan päässeet. Röyhkeimmät keräävät rahat kannatusyhdistykselle ja saavat tukea vain sitten vain lähinnä yhdeltä rahoittajalta – kannatusyhdistykseltä. Laki on kuitenkin aika selvä, yli 1700 euron tuet pitää ilmoittaa. Rangaistusta vaan ei ole, joten mitäpä sitä suotta kertomaan.

Siispä Suomi joutunee muuttamaan lainsäädäntöä ja lisäämään vähän keppiäkin, jotta kansanedustajat kertoisivat rahoittajansa.

Mutta ei hätää! Kyllä puoluesihteerit temput keksivät. Sekä keskustan että kokoomuksen puoluesihteerit ehdottavat, että avoimuuden lisäämiseksi puoluetukea pitäisi korottaa. Kannattaa toki muistaa, että puoluetukea on jo kertaalleen tänä vuonna korotettu ja lisää taisi tulla ensi vuonna. Lehdistötukea puolueiden omille lehdillekin korotettiin ja ennen vaaleja jaettiin ylimääräistä puoluetukea vaalikuluihin. Ja jotta avoimuus puolueiden ja ehdokkaiden rahoituksessa lisääntyisi ehdotti Jarmo Korhonen (kesk.), että naurettavan pientä 1700 euron ilmoitusrajaa voitaisiin nostaa oikein reilusti. Kuka niitä pennosia viitsii ilmoitella.

Eli avoimuus paranee, kun ilmoitettavaa on vähemmän ja rahaakaan ei tarvitse kerätä niin paljon itse, kun valtio antaisi puolueiden kolehtiin rahaa vähän reilummin. Jos rahapula meinaa iskeä puolueiden kassaan, niin valtion kassasta onneksi aina saa tukea. Eihän valtionhoitajapuolueiden tarvitse esimerkkiä näyttää tasapainoisesta budjetoinnista, kuka sellaista nyt kaipaisi. Jos vaalitukea jaetaan pitäisi sitä jakaa eduskunnan ulkopuolisillekin puolueille.

Vähän voisivat puolueetkin mennä itseensä. Aikamoista röyhkeytä vaatii puhua avoimuudesta ja puoluetuen ja ilmoitusrajojen nostamisesta. Ahneudella ei näytä olevan rajoja, vaikka kyse on yhteisistä rahoista. Pisteet silti Timo Soinille, joka taannoin vastusti puoluetuen nostamista.