mundic.net

Suomi hakee uutta kasvua vihreästä teollisuudesta. Jos ei nyt tulevaisuuden nokioita, mutta menestyjiä toivotaan yrityksistä jotka kehittelevät tuuli- ja aaltoenergiaa tahi biopolttoaineita. Tämän päivän mielenkiintoisin uutinen oli, että Haminaan vastikaa investoinut Winwind ilmoitti, että se siirtää yhden megawatin voimaloiden valmistuksen Iistä Intiaan.

Sinällään tämä ei ole yllätys, koska nuo 1 MW:n tuotteet ovat Euroopan markkinoille liian pieniä. Uudessa Haminan tehtaassa kootaan 3 MW:n voimaloita, jotka toivottavasti käyvät paremmin  kaupaksi. Mutta, mutta. Vaikka tuulivoimaloiden piti olla sitä tulevaisuuden teollisuutta, joka korvaisi metsäteollisuuden kutistumista. Vaan ennen kuin tuulivoima edes ehti kasvaa, se jo sopeutuu kansainväliseen kilpailuun.

Tätähän se globaalisaatio on. Työ teetetään siellä missä se on edullisinta. Vaikea uskoa, että Suomessa konepajateollisuudellakaan olisi auvoiset ajat edessä. Suunnittelu ja uusien tuotteiden kokoonpano Suomessa kannattaa vielä tehdä, mutta kuten Winwind jo teki, niin elinkaaressa pidemmällä olevat tuotteet teetetään muualla.

Tuntuu tämä vihreäteollisuuskin jääneen puheiden asteelle. Panostuksia valtiovallalta ei ole paljon kuulunut. Jokohan sekin juna on jo ehtinyt mennä…

On se vaan jännää, että niinkin pienessä joukossa kuin 200 hengen eduskunnassa on tukku edustajia, jotka eivät herätä mitään tunteita. Jos kadulla kävelee vastaan, niin tuskin heitä edes noteeraa. Olen tätä miettinyt useamminkin. Ensimmäisen kauden kansanedustajan vielä ymmärtää: ei pääse telkkariin kommentoimaan, jutut lehtiin eivät mene läpi ja muutenkin menee opiskelun puolelle.

Mutta eduskunnassa on kansanedustajia, jotka ovat istuneet siellä vuosia ja siltikään en pysty sanomaan heistä juuta enkä jaata. Joko he hoitavat hommansa hiljaa ja hyvin tai siinä huonommassa tapauksessa hoitavat asianasa mutta eivät juuri muuta. Vähän kuin eläkevirkaa hoitaisivat. Kaipaisin vähän läpinäkyvyyttä tähän. Onneksi moni pitää sentään blogia.

Otetaan nyt esimerkiksi Mika Lintilä (kesk). Liekö hän harmaa eminenssi vai mikä, mutta ei hän paljon melua itsestään pidä. Lintilä on kolmannen (!) kauden kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja. Kokemusta ja vastuuta siis on. Pohjanmaan miehestä ei tule muuta mieleen kuin eduskunnan taannoinen Hesarin juttu eduskunnan seksuaalisesta häirinnästä. Josta Hesari (kirjoittaja ja päätoimittajat) sai siis syytteen. Lintilä taisi myös arvostella Keskustaa ja Jarmo Korhosta kunnallisvaalien jälkeen.

Lintilä haluaisi uudistaa ja oikeudenmukaistaa verotusta. Siihen viittasi Helsingin Sanomatkin tänään. Olikohan tämä avaus siihen kaivattuun keskusteluun? Ei kovin keskustelua herättävää ja järisyttävää. Ei sen puoleen aikalailla samoilla linjoilla olen. Verotuksen oltava oikeudenmukaista (palkkatuloista maksettava palkkatulojen verotus, eikä “esitetä yrittäjää”). Yrittäjille taas pitää olla matalampi verotus – he kuitenkin ottavat riskiä ja ovat sijoittaneet osan tuloistaan yritykseen. Jotakin mitä palkkatyöläinen ei tee.

Väitän, että valtaosa on näistä asioista samaa mieltä. Joku Palkansaajien tutkimuslaitoksella voi olla eri mieltä, mutta eiköhän oikeudenmukaisesta verotuksesta olla samaa mieltä. Kyllä progressiivinen verotus saa Suomessa kannatusta. Siispä ehkä enemmän pitäisi keskutella siitä miten ongelmia voidaan ratkoa ja miten verotus pidetään yhtä aikaa yksinkertaisena, oikeudenmukaisena ja selkeänä. Ja miten edetä. Mutta ehkä minä olen tulkinnut kansan mielipiteen väärin.

Tekoja odotellessa varmaan saadaan lukea lisää näitä verotukseen liittyviä kommentteja jostakin. Saadaanpa jotain täytettä lehtien sivuille.

Aamun Hesarin uutinen, jossa kerrottiin, että Suomen sosiaaliturva on jäänyt alle EU:n keskitason ei oikeastaan yllättänyt. Olen aiemminkin tainnut kirjoittaa kokemuksistani esim. Britanniasta ja Hollannista. Iso-Britannia, jota on kai pidetty Suomessa (ainakin poliitikkojen puheissa) heikkona esimerkkinä sosiaaliturvasta, tuntui antavan terveydenhuollossa parempaa palvelua kuin Suomi – ilmaiseksi. Tilastojen mukaan Suomen valtion tekemä investointi oli samaa luokkaa kuin Britannian. Valtaosa rahoista meni eläkkeisiin tai muuten vain vanhusten hoitoon.

Ennen kuin oppositio ehti asialla hirveästi revittelemään Liisa Hyssälä korjaili Stakesin tilastoja ja vakuutti, että tilanne paranee jo ensi vuonna. Saa nähdä syntyykö tästä keskustelua. Demarit eivät voi muuta kuin kysyä mitä hallitus tulee tekemään. Demarit ovat itse olleet hallituksessa vuodesta -95, joten huono siinä on syyttää nykyhallitusta, kun sosiaalimenot ovat suhteellisesti laskeneet yli kymmenen vuotta. Vasemmistoliitto, Kristilliset ja Perussuomalaiset voivat sen sijaan elämöidä enemmän.

Mutta turha luulla, että sosiaaliturvasta  valittaminen tulee olemaan vain vasemmiston etuoikeus. Kyllä liberaalitkin tulevat muistuttamaan siitä, että verotus on kyllä korkea, mutta siltikään ei rahaa riitä sosiaaliturvaan. Tätäkö hyvinvointiyhteiskunnan on tarkoitus olla?

Suomi tarjoaa sijoitettuun rahamäärään nähden parempaa terveydenhuoltoa kuin moni muu, mutta kokonaisuudessaan näyttää siltä, että ostovoima on jäänyt jälkeen pahasti ja sosiaaliturvan arvostus on vähentynyt, koska suhteellisesti siihen on panostettu nousukaudella vähemmän ja vähemmän. Pitää muistaa, että Suomi on nyt vauraampi kuin koskaan – silti emme kykene tai halua huolehtia vähempiosaisista.

Hyssälän lupailut parannuksista ovat oikean suuntaisia. Toivottavasti haluja ja sitoutumista uudistuksille löytyy. Eilisessä lauantaiseurassa Claes Andersson puhui samasta mistä on kirjoittanut blogissaankin: Suomessa on nyt tyytyväisten ihmisten enemmistö, eikä paineita heikko-osaisten auttamiseen ole. Andersson taitaa ikävä kyllä olla tässä oikeassa. Mutta onko vain Vanhasen porvarihallituksen aiheuttama tila, vai puuttuuko tahtotila myös vasemmistolta?

Vanhasen toinen hallitus, erityisesti siinä Kokoomus, tuntuu mainostavan kovasti tehtyjä tukien korotuksia. Heidän tarinansa on se, että porvarihallitus tekee sosiaalisempaa politiikkaa kuin hallitukset, joissa oli vasemmistopuolueita. Oppositio taas syyttää hallitusta köyhyyden epäkohtien vähättelystä. Suomella oli pitkän noususuhdanteen aikana mahdollisuus tehdä korjauksia ja korotuksia, mutta ne jätettiin tekemättä. Nyt kansainvälinen taloustilanne on taas kiristynyt ja uhkaavampi, on varsin epätodennäköistä, että merkittäviä parannuksia sosiaaliturvaan uskalletaan ja pystytään tekemään. Veronalennukset menevät keskiluokalle ja hyvätuloisille, vanhukset ja pienituloiset saavat toki jotain, mutta kyllä ne painopisteet jo tiedetään…

Edelleenkään puolueet eivät tahdo sitoutua indeksikorotuksiin, se sitoisi talouspolitiikkaa liikaa, vaikka se takaisi ostovoiman säilymisen. Samaan aikaan nousukauden aikana monet tärkeät uudistukset tuottavuudessa on jätetty tekemättä. On eletty vanhoilla meriiteillä, kuten urheilija sanoisi. Ollaan uskottu, että tuottavuus on korkeaa ja tietotekniikkaa hyödynnetään hyvin, vaikka todellisuudessa sähköiset palvelut ovat monelta osin lapsen kengissä. Kinattu niistä kyllä on, esimerkkinä sähköinen äänestäminen. Kunnat eivät ole tehneet yhteistyötä kuin pakon edessä, vaikka esim. sähköisessä asioinnissa yhteisellä kehittämisellä olisi saavutettu oikeasti etuja. Ja ne harvat yhteistyökokemukset eivät taida olla kovin ruusuisia, kuten Oulun päivähoidon järjestelmäuudistus.

Suomalainen konsensuspolitiikka on todistanut voimansa kriisiaikoina, tästä hyvä esimerkki on lamasta selviäminen. Mutta se ei tunnu toimivan nousukautena. Vaihtoehtoja tuntuu olevan vähän ja puolueet ovat ajautuneet kovin lähelle toisiaan. Paavo Lipposen SDP saattoi tehdä sekä hyvää että pahaa. Laman siivoaminen oli hyvää, vähäosaisten unohtaminen ja SDP:n siirtyminen monta piirua oikealle taisivat aiheuttaa hallaa. Onneksi nyt SDP näyttää taas olevan menossa takaisin vanhaan. Tuohon vappu-aiheiseen blogimerkintään viitaten: olisiko parempi olla aatteelleen uskollinen vai suurin puolue hylkäämällä aatteensa?

Olemmeko me hylänneet heikko-osaiset hakiessamme omaa menestystämme? Vai annetaanko pelastusarmeijan ja kirkon huolehtia leipäjonoista, jotta ne joita aihe ei kiinnosta eivät joudu siitä myöskään ajattelemaan, saati maksamaan? Mutta hei, valtaosallahan menee hyvin…

Tämän viikon keskiviikkona 9.1. YLE:n Aamu-TV:ssä haastateltiin ulkoministeriön osastopäällikkö Petri Tuomista, joka kertoi  miten maailman tiedostusvälineissä ilmeneviä virheitä korjataan.  Viimeisimpänän – ehkä hupaisana yksityiskohtana -  oli National Geographics:in internetissä julkaisema juttu ilmastonmuutokset uhkaamista Suomen jääkarhuista.

Eniten tuskaa tuntui ulkoministeriölle aiheuttavan Syyskuussa Financial Timesin julkaisemat jutut Suomesta. Niissä kun ei faktoissa ollut juuri mitään vikaa, mutta toimittajan loppupäätelmät olivat ikäviä. Kaikki ei olekaan hyvin, ja joku siitä vielä menee kirjoittamaan. Financial Times on myös julkaissut vastineen.

Financial Timesin sanoma oli karu: 1990-luvun lama osti Suomelle lisää aikaa, mutta neljässä vuodessa on syytä tehdä rankkoja korjausliikkeitä, tai julkisen sektorin menot nousevat sietämättömiksi. Lintukodossa kaikki näyttää ulospäin hyvältä, kasvua, kilpailukykyä ja oppimistuloksia löytyy, mutta väliinputoajia ja häviäjiä on yhä enemmän ja Aku Louhimiehen mukaan: Ihmiset, joiden pitäisi olla vihaisia kehityksestä, ovatkin humalassa.

Paavo Väyrynen toteaa haastattelussa, että kyllä asiat ovat vaikeita, mutta valtionvarain ministeriö maalailee pahimmat mahdolliset uhkakuvat, että poliitikot todella haluaisivat tehdä jotain. Jyki Katainen maalailee pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle suuria muutoksia ja suurempia veronalennuksia parin vuoden päähän. Katainen yrittää keksiä keinoja yrittämisen ja yritysten tukemiseen.

Mutta eihän Financial Times mennyt oikeasti pahasti pieleen. Ei Suomi nyt niin epätoivoinen maa ole, mutta meillä on sekä rakenteellisia ongelmia että haasteita. Ja onhan hallitukset jo jonkin aikaan pyrkineet löytämään vastauksia ongelmiin. Välillä tuntuu, että kunnat tekevät kaikkensa torpedoidakseen julkisen sektorin tehostamisohjelmat. Eletäänkö Suomen kunnallispolitiikassa – ja kyllä valtakunnan politiikassakin – liikaa nykypäivässä. Ei kai kukaan halua maalailla pirua seinälle, mutta kuten tapana sanoa, varassa vara parempi. Onko meillä varaa leikitellä ja pelata pokeria uhkakuvilla? Vaikka kaikki eivät toteutuisi, niin onko se huonompi vaihtoehto kuin että julkiset menot kasvavat ja työvoimapula iskee?

Ei lienisi pahaksi puhua siitä minkälainen Suomi on kymmenen vuoden päästä. Vanhasen hallituksen laimeat kommentit, että tämä on viimeinen hallitus, joka voi varautua suurten ikäluokkien ikääntymiseen ei paljon lohduta. Vähän voisi laittaa voita ja leikkeitä sanojen päälle. Minulle jää sellainen olo, että uhkat tiedetään, jotain pitäisi tehdä, mutta päättäväisyys ja määrätietoisuus ja kommunikointi ja keskustelu puuttuu.

P.S. Kannattaa muuten myös lukaista Taru Taipaleen juttu Talouselämästä. Taipaleella on mukava loppukaneetti.

Suomi ajautuu lamaan ja se on Sinun syysi! Ei ihan näin, mutta melkein ajattelee pääministeri Vanhanen. Toisin kuin Aristoteles; Vanhasen mielestä kokonaisuus on vähemmän kuin sen osien summa. Lamaan johtaa maailmantalous johon Suomi ei voi vaikuttaa, joten viimeinen naula on palkkaratkaisu – millään muulla ei ole juuri merkitystä.

Pakko on sanoa, että vähän hallitus ja työnantajat ovat saaneet mitä pyysivät. Kepu ja Kokoomus eivät ole paljon Tupon puolesta viime vuosina puhuneet, enemmän sana-arsenaalissa ovat vilisseet liittokierros ja paikallinen sopiminen. Viime vuonna siihen suuntaan jo mentiin, mutta tulos ei nyt miellytäkään. Olisi pitänyt tulla maltillisempi tulos.

Toivon todella, että Suomen talouspolitiikka ja elinkeinoelämä on muutakin kuin palkkaratkaisu.  Samalla Vanhanen nostaa kädet pystyyn Euro-alueelle, Suomi on vene EU:n virrassa, eikä sille mahda mitään. Suomella on kuitenkin omat mahdollisuutensa vaikuttaa myös EU-tason finanssipolitiikkaan ja huolehtia ja vaatia, että rakenteellisiin kysymyksiin tartutaan. Ei Vanhanenkaan voi olla niin ylimielinen, että hän uskoo hallituksensa tekevän kaiken oikein ja vain asiat, joihin hän ei voi vaikuttaa palkkaneuvottelut ja maailmantalous uhkaavat Suomea. Kyllä verotuksella ja tulonsiirroilla on vielä merkitystä, puhumattakaan julkisten menojen merkityksestä. Julkisen sektorin menot ovat kuitenkin lähes 20% kokonaiskysynnästä.

Vanhanen on kyllä siinä oikeassa, että palkkaratkaisujen on syytä olla maltillisia, mutta ulosanti oli enemmän kuin yliampuva. Toki Euron myötä devalvaatio optiota ei enää ole käytössä, mutta on syytä myös muistaa se, että maltillisia palkkaratkaisuja on jo tehty pitkään ja opettajien ja sairaanhoitajien mitta ainaisille lupauksille täyttyi varmasti myös syystä. Jos vaaleissa kaikki puolueet kannattavat palkkojen reiluja korotuksia, niin syytä siihen on myös varautua. Jos kerta halutaan maltillinen palkkaratkaisu, niin pitäisikö se sanoa vaaleissa? — Ai niin, sillä ei vaaleja voiteta. Itku pitkästä ilosta, vai pitäisikö tässä sanoa tuo toisin päin, ainakin sairaanhoitajille tämä oli ilo pitkästä itkusta.

Ja valitettavasti se itkukin taitaa todella tulla, laman muodossa siis.