Vähän nurinaa eläkeiän nostosta
Pitää vielä kirjoittaa muutama sana hallituksen suunnitelmista nostaa eläkeikää. Kävin lueskelemassa opposition päivitetyt reaktiot – jos niitä nyt oli päivitetty. SDP:llä ei ollut tänänä juurikaan mitään uutta sanottavaa. Kristilliset tukevat kyllä hanketta, mutta eivät tapaa jolla se tehdään. Olen kyllä samaa mieltä, että pimennossa käsittely on törkeää. Soini jauhaa one-linereitaan – vailla juurikaan mitään sisältöä. Saanen sanoa, että aika ponnetonta toimintaa. Sen sijaan työmarkkinajärjestöt olivat vielä tolkuissaan ja vaivaituivat ottamaan edes kunnolla kantaa.
“Palkansaajajärjestöt vastustavat jyrkästi eläkeiän nostamissuunnitelmia ja pitävät pöyristyttävänä sitä, että työeläkkeitä koskevassa ratkaisussa hallitus hylkäsi tulokselliseksi osoittautuneen kolmikantaisen valmistelun. Näin räikeätä irtiottoa kolmikantavalmistelusta ei työeläkeuudistusten historiasta löydy”
”Työelämää olisi uudistettava laadullisesti ja radikaalisti, jotta eläkeikä voisi nousta. Hallituksen linjapaperista ei löydy mitään työelämän laadulliseen kehittämiseen liittyviä uskottavia toimenpide-ehdotuksia”
Mutta sitten varsinaiseen asiaan. SDP:n ja Jutta Urpilaisen reaktio oli seuraava:
“Käytännössä veronalennukset rahoitetaan siis nostamalla eläkeikää. Tämä on katkera yllätys monille ikääntyville työntekijöille.”
On tämä ikävä yllätys monelle muullekin kuin ikääntyville työntekijöille. Koska en nyt usko Urpilaisen viitanneen kolmekymppisiin! Riippumatta eduskunnasta ja riippumatta hallituksessa eläkeratkaisut ovat aina olleet edullisia vanhemmille ikäluokille. Tietyssä määrin reilua, mutta kun eduskunnan keski-ikä on mikä on, niin eihän se yllätä kenen etuuksia siellä ajetaan. Juuri vähän aikaa sitten eläkeikää nostettiin, samalla päätettiin, että jotta minä saisin saman eläkkeen kuin vanhempani minun pitää työskennellä heitä pidempään. Eläkettä siis leikataan, koska minun elinajanodotukseni on pidempi. Siis sen lisäksi, että minun pitää työskennellä iäkkäämmäksi, että pääsen eläkkeelle, minun pitää työskennellä pidempään, että saan saman rahan. Nyt tuota rajaa puskettiin taas pidemmälle ja EK ehdottelee, että voisihan sitä vielä korkeammalle nostaa. Tätä laskentamallia kutsutaan elinaikakertoimeksi, josta voi lukea vaikka Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen sivuilta.
Ei tämä ole asia, josta päätetään kahden illan keskustelujen jälkeen! Ja kuten työmarkkinajärjestöt ja oppositiokin (vähän) ärähti, ei näin pidä näin merkittäviä asioita käsitellä! Ja kovin vähälle on jääneet ajatukset siitä miten joku ylipäätään jaksaa tehdä töitä 65-vuotiaaksi! Jotenkin en usko, että työelämä tästä yhtään keveämmäksi muuttuu.
Ja loppuun pyyhkeet Urpilaiselle, ottakaa nyt TE Sosiaalidemokraatit huomioon muutkin ikäluokat kuin 50+ myös näissä eläkeratkaisuissa, kun kukaan muu ei tunnu ottavan huomioon. Eli vaikka minäkin toki joka päivä ikäännyn, niin tuskin viittasit minun ikäluokkaani. Kivaa olisi, että eduskunnassa joku puolustaisi joskus meidänkin etuja. Mutta minkäs teet jos eduskunnan keski-ikä senkuin nousee vaali vaalilta.