“Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta…”
Kai tässä on pakko kirjoittaa tästä “vaalirahoituskriisitä”, kun se aiheena on nyt niin pop. Eihän tässä aiheessa mitään uutta ole, mitä nyt Timo Kalli meni ja tunnusti, että pimittelee tietoja tahallaan. Kuusi kuukautta sitten oli kyllä ihan toinen ääni kellossa. Pakko lainata tähän Lipposta:
“Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu.”
On ollut alusta asti selvää, että vaalirahoitusilmoitukset on täytetty ihan miten sattuu, mutta vasta kun selviää, että joku taho on rahaa avoimesti jakanut ja käry käy, niin poliitikoillakin alkaa olla haluja korjata tilannetta. Vanha sanonta sanoo, että ehjää ei kannata korjata, mutta Arkadianmäellä ei näköjään ole rikkinäisenkään korjaamiseen haluja, mutta jos oma imago on pelissä, niin johan alkaa löytyä haluja korjata tilanne.
Iltalehden uutisointi alkaa tuntua jo ajojahdilta, vaikka ei Iltalehteä nyt muutenkaan voi laatujournalismista syyttää. Noh, onhan tuossakin uutisessa se pieni totuuden siemen, mutta jos kysytään onko vaalirahoitussotku vaikuttanut uskottavuuteen, niin eiköhän se vastaus ole aina kyllä tai jotain sinne päin. Onko uskottavuus silti kateissa? -Tuskin.
Pyhittääkö tarkoitus keinot? Siis, onko tässä oltava tyytyväinen, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys lisääntyy, vaikka tapa jolla siihen päädytään, oli mitä oli? Minä ainakin olen pettynyt pahemman kerran, koska tämä osoittaa sen, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys ei poliitikkoja kiinnosta, ellei oma uskottavuus ole kyseenalaistettuna. Raha kelpaa, eikä siinä paljon kysellä mistä se tulee.
